#10 Traditio steinerkoulussa

Steinerkoulu on täynnä tradioita. Rippusta vaille sadassa vuodessa niitä onkin jo ehtinyt kertyä aikamoinen määrä. (Kyllä! Ensimmäisen steinerkoulun perustamisesta tulee vuonna 2019 kuluneeksi 100 vuotta!)

coachingenitori.com

Mikä steinerkoulussa on traditiota? Mitä jää, jos traditiot poistetaan?

Steinerkoulun tunnistaa traditioistaan. Estetiikasta. Juhlista. Työtavoista ja -välineistä. Ne ovat ihania! Ne ilmentävät kauniisti steinerkoulun ja päiväkodin erityistä tunnelmaa, joka on ominaista kaikille steinerkouluille ja -päiväkodeille kautta maailman. Samalla niissä elää ja välittyy pedagogiikan perustavia asioita.

Välillä on vaikea erottaa pedagogisia perinteitä toisistaan. Siis niitä jotka ovat jossain vaiheessa syntyneet käytännön vaatimuksista ja sitten periytyneet opettajasukupolvelta toiselle - niistä pedagogisista toimintamalleista jotka ovat syntyneet alkuperäisestä pedagogisesta näkemyksestä.

Sillä nämähän ovat kaiketi eri asioita? Tai ainakin voivat olla?

Pahimmillaan tradition perusta on sen toteuttajalle täysin hämärtynyt. 'Koska tämä kuuluu steinerpedagogiikkaan' ei ole mikään kovin loistava selitys. Itseasiassa se on tosi huono. Parhaimmillaan pedagoginen traditio taipuu vuosien vieriessä yhä aina uusien oppilassukupolvien käyttöön. Aina uudistuneena, ajankohtaisena ja elinvoimaisena.

waldorfstl.org

Steinerpedagogiikassa on hienoa juurikin se, että kaikella toiminnalla ja kaikilla tavoilla on olemassa mielekäs ja johdonmukainen pedagoginen peruste. Steinerpedagogiikkaan ei kuulu täyteleikki eikä mielivaltaisesti valittu toiminta. Kaikki mitä tehdään, palvelee yhtä suurta tehtävää: kokonaisvaltaista lapsen kehityksen tukemista. Myös ulkoiset traditiot.

Joillekin ihmisille nämä traditiot ovat hyvin tärkeitä. Heidän on vaikea nähdä steinerkoulua ilman värillisiä luokkia, goetheanisia kulmia, neulottuja huilupusseja. Mutta vaikka tradioihin voidaan tukeutua, niin nostalgiassa ei kannata jäädä elämään. Ulkoisista muodoista ja tavoista ei saa tulla kankeita kaavoja. Joskus hiukan huvittaa, kuinka uskollisesti eri puolilla maailmaa steinerkouluissa on käytössä samat jutut. Voisiko joku lanseerata jotakin uutta ja omaa - vai onko turha lähteä keksimään pyörää uudelleen?

Voimakas traditio tekee steinerkoulun uudistamisesta välillä haasteellista ja varmastikin hyvin hidasta. Jos ja kun joku tekee toisin - niin heti joku on kysymässä: onko se sitten enää steinerpedagogiikkaa? Muutoksen tekijän on osattava perustella toimintansa - jopa paremmin kuin perinnettä noudattavan. Tosin, kun uusi toimintatapa on sitten toteutettu pari kertaa - niin sitä on tehty 'aina' (hiukan kärjistäen). Tämän päivän steinerpedagogiikka elää ihan erilaisessa maailmassa kuin 100 vuotta sitten. Jopa ero parin kymmenen vuoden takaiseen maailmaan on huima. Mutta moni perusasia on silti sama...

Sitä todellakin sietää miettiä, että mitä jää, kun ulkoiset traditiot poistetaan? Oppilas ja opettaja. Oppilaan ja opettajan välinen suhde. Oppilaan ja opettajan välillä tapahtuva vuorovaikutus. Oppilaiden välillä tapahtuva vuorovaikutus.

Steinerkoulu voi toimia plataanipuun alla, slummissa, jurtassa... Steinerkoulun tärkein oppimisympäristö on opettaja, opettajan luoma sosiaalinen tila, jossa opitaan. Siinä tilassa tapahtuu kasvatuksen taide. Kouluvuosien edetessä kaikki oppilaat osallistuvat yhä aktiivisemmin yhteisen sosiaalisen tilan - yhteisön - hoitoon. 

Kun se on kunnossa, kaikki muu onkin sitten huikeata ekstraa.
Ja siitä on hyvä ponnistaa tulevaisuuteen.

"Maailman steinerkouluissa - 90 vuotta steinerpedagogiikkaa"

Tässä filmi- ja kuvakoosteessa näkyy riemastuttavalla tavalla steinerkoulujen traditiot - kuinka ne näkyvät maailman erilaisiin kulttuuritraditioihin sulatuneena.

Filmin on koostanut Steinerkasvatuksen liitto vuonna 2009

#9 Steinerkoulu on unelmakoulu

Terveisiä ACTS Erasmus+ viikolta Oslosta! Täällä pohditaan ja tehdään neljän maan steinerkoulunopettajista koostuvan joukon kanssa lukioon opetussuunnitelmaa, sellaista joka tunnistaa ja tunnustaa luovat ajattelutaidot... tai olisiko se luovan ajattelun taidot? (ACTS = Acknowledging Creative Thinking Skills). Projektin kuulumisia on varsinaisesti Eeva Raunelan blogissa, mutta nyt innoittuneena muutama hajatelma tästä antoisasta päivästä.

Koulussa pitää olla tilaa unelmille

Mikä on tärkeintä nuorelle ihmiselle? Itseluottamus ja itseusko. 'Jokaisen 17-vuotiaan pitäisi rakastaa omia tulevaisuudenunelmiaan', sanoi aamulla luennoinut Godi Keller. Unelmat ovat visioita tulevaisuudesta ja sen merkki, että nuorella on uskoa omaan tulevaisuuteensa. Näkymä siitä mitä edessä voi olla. Se mikä yhdistää pudokkaita ja syrjäytyneitä - on näköalattomuus, kyvyttömyys nähdä että mitään tulevaisuutta edes on, saatikka unelmoida. Näin siis pitkän linjan pedagogi Keller, joka on työskennellyt pitkään syrjäytyneiden nuorten  ja nuorten aikuisten kanssa. 'Nämä nuoret tarvitsevat ei aivopesua vaan 'sydänpesun' selviytyäkseen', hän sanoo.

Keller jatkaa: 'Kaikissa koulujärjestelmissä on vaikeinta kolmen tyyppisillä oppilailla: ylivilkkailla, hitailla ja taiteilijoilla. Koulun pitäisi näillekin lapsille ja nuorille tuoda elämä kiinnostavalla, koskettavalla ja konkreettisella tavalla lähelle. Siten, että hekin pystyvät näkemään itsensä tulevaisuudessa, unelmoimaan itsestä tulevaisuudessa. Niin, että minä voin tehdä asioita ja olla osallinen siinä maailmassa jossa elän tulevaisuudessa. Silloin tarvitaan kykyä kysyä kysymyksiä. Kaikenlaisia kysymyksiä'. Keller kysyi: 'Milloin opimme arvostamaan kysymyksiä arvokkaampina kuin vastauksia?'

Täh?

Niin, milloin?  Kyky kysyä on todella ihan aliarvostettu taito. On varmastikin niin, että tyhmiä kysymyksiä ei ole - mutta tyhjiä kylläkin. Oikean kysymyksen löytäminen ei aina ole ollenkaan helppoa. Kun kysyy, niin sitä tekee aktiivisen eleen tulevaa kohti. Osatakseen kysyä, pitää olla kiinnostunut asiasta.  Mikä juttu se on, että aina kun tilaisuudessa kuin tilaisuudessa puhuja kysyy, että onko kysyttävää - seuraa jäätävä hiljaisuus. Minä ainakin olen usein ihan pihalla. En ole ymmärtänyt ollenkaan tarpeeksi kysyäkseni mitään.

Mutta ajatus siitä, että koulussakin pitäisi oppia tai ainakin kannustaa unelmoimaan, on hieno. Valitettavasti siitä ei kyllä puhuta ihan niillä sanoilla opetussuunnitelmassa.

Lukiokoulutuksen aikana opiskelija rakentaa identiteettiään, ihmiskäsitystään, maailmankuvaansa ja -katsomustaan sekä paikkaansa maailmassa. Samalla opiskelija kehittää suhdettaan menneisyyteen ja suuntautuu tulevaisuuteen. Lukiokoulutus syventää opiskelijan kiinnostusta tieteiden ja taiteiden maailmaan sekä työelämään ja työhön. 

- Steinerkoulun opetussuunnitelmarunko, 3.1 Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen tehtävä 

Suhdetta menneisyyteensä, eli steinerkouluun, Erasmus+ porukan lähes viidellekymmenelle steinerpedagogille kävi valottamassa valloittava parikymppinen nuorukainen. Entinen oppilas, siis. Markkinointia opiskeleva ja kaupan alalla työskentelevä nuori mies näki steinerkoulun merkittävimmäksi anniksi itselleen kyvyn kysyä kysymyksiä. Ja kysymysten kautta kyvyn löytää asioiden välisiä, päällisin puolin näkymättömiä yhteyksiä.

Hän kertoi innostuneena kuinka markkinoinninkin maailmassa kysymysten kautta asioita ja ilmiöitä lähestytään - ja kuinka erityisesti steinerkoulun laaja-alainen opetussuunnitelma, jossa oppiaineiden välillä on paljon yhteyksiä oli auttanut hänen hahmottamiskyvyn kehittymisessä.

Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet ja samalla myös steinerkoulujen opetussuunnitelma on täynnä yhteyksien löytämistä: Opetuksen tavoite työskentely taidoissa (T2) on ohjata oppilasta havaitsemaan yhteyksiä oppimiensa asioiden välillä. Usein tämä mainitaan kuitenkin vain oppiaineiden sisällä.

Unelmakoulu?!!

Meidän on tuotava koko elämä oppilaitemme ja opiskelijoitemme ulottuville kiinnostavana, konkreettisena ja koskettavana ja autettava salattujenkin polkujen äärelle. Jo paljon ennen lukiovaihetta! 

Sieltä löytyy silloin myös unelmien sateenkaaren pää, joka kantaa tulevaisuuteen.

Steinerkoulussa rakennetaan tulevaisuuden unelmia lapsillemme ja nuorillemme.

#8 "Kehu kakara päivässä"

Tämä on oikeasti äitini usein käyttämä slogan.  Allekirjoitan sen täysin. Mutta en kyllä taida osata toteuttaa sitä niinkuin haluaisin.  Mikähän on sen positiivisen palautteen antamisen vaikeus? Hyvän näkemisen ja sanomisen vaikeus?

Aiheellinen kehuminen kasvattaa itsetietoisuutta, itsearvostusta, itsetuntoa... nostaa rintaa rottingille... Minut on huomattu! Noi näkee mut oikeasti! Tää onnistui! Kannatti yrittää ja ponnistella!

Sillä ei sitä aina tiedä, ellei sitä joku sinulle kerro.

Huomenna oppilaat saavat käsiinsä kevätlausunnot steinerkoulussa. Toivon totisesti, että opettajat ovat käyttäneet tuhannen taalan paikkansa ja kehuneet lapsia ja nuoria onnistuneesta työstä.

"...Parasta, mitä aikuiset voivat tehdä lapsilleen, on opettaa heidät rakastamaan haasteita, kiinnostumaan virheistä ja jatkamaan aina oppimista. Tähän päästään kääntämällä kehumisten painopiste heidän työpanokseensa.Tuskin voimme liikaa kehua sitä, mitä lapsemme ovat saaneet aikaan harjoittelulla, itsensä likoonlaittamisella ja sitkeydellä."

http://www.educons.fi/kehumisen-taito/

Kyllä! Ahkeruuden hyvettä voimistamaan! Ja siihen kevätlausuntojen kehumiset pitää keskittää. Mutta on muutakin, mitä kannattaa vahvistaa. Sillä myönteisen palautteen voima on lähes mittaamaton.

http://www.slideshare.net/AnneliAlatalo/jumitilanteet 

Kehumisella on varmasti hurjasti hyviä terveysvaikutuksia.  Mielenterveyden kautta koko keholle. Kehumisella voidaan parantaa kokonais- ja kouluhyvinvointia.

"Hyvinvoinnin saavuttaminen vaatii muutakin kuin pahoinvoinnin poistamisen. Tarvitaan tietoista keskittymistä siihen, mikä kussakin on ehjää ja vahvaa, puutteiden korjaamisen lisäksi."

- Maria Jahodan 

Kehuminen liittyy läheisesti omien luonteenvahvuuksien tunnistamiseen. Hyvän näkemiseen itsessä. Tutustuin vastikään VIA (Values In Action) -mittariin, jonka tarkoituksena on kartoittaa lasten ja nuorten luonteenvahvuuksia. Niilo Mäki Instituutin Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erikoislehdessä on aiheesta kiinnostava artikkeli. Vaikka artikkelissa aihetta lähestytään lähinnä erityisoppilaiden näkökulmasta, siellä mainitaan myös:

Vahvuuslähtöinen ajattelu on tietenkin hedelmällistä myös niille, joiden koulunkäynti sujuu helposti. Jo pelkästään omien vahvuuksien tiedostaminen on voimauttavaa ja itsetuntoa kohottavaa, ja vahvuuksien uudenlainen käyttö voi kohottaa kenen tahansa suoriutumista.

http://bulletin.nmi.fi/article/via-vahvuusmittari-lasten-ja-nuorten-luonteenvahvuuksien-kartoitukseen/ 

Vahvuudet perustuvat hyveisiin, joista puhutaan myös opetussuunnitelmassa. Totuus, kauneus ja hyvyys, moraalisuuden sekä oikeudenmukaisuuden hyveet on ainakin mainittu. VIA -hanke pohjautuu kuuteen hyveeseen ja ne jakaantuvat 24 luonteenvahvuudeksi.  Jokaiselle jotakin! Ja monta! Tässä on vain voittajia!

Vaikka olen perus-testivastainen ihminen,  piti kokeilla ( www.viame.org). Mittari tunnisti samoja vahvuuksia kuin itsekin itsessäni. Olinkohan kuitenkaan tarpeeksi rehellinen itselleni?

Kiinnostavampaa oli tehdä testi 4.luokan päättävän poikani kanssa. Osa väittämistä oli vaikeita ymmärtää - syntyi hyvää keskustelua. Itsetietoisuuden pilkahduksia. Miten minä toimin? Millaisia luonteenpiirteitä minulla on? Tyytyväisyys jälkeenpäin. Nuorukainen oli samaa mieltä kuin mittari - ainakin melkein. "Muuten ihan ok, mutta kyllä mä aattelen, että ystävällisyys on mulla oikeasti korkeammalla sijalla".

Ehkä ne testit ei kerro kaikkea. Omat vahvuudet olisi opittava löytämään itse. Se on kumminkin pitkä tie.



Miten tämä kaikki liittyy sitten steinerkouluun?

No hyvinkin. Lainaan tässä uutta steinerkoulujen OPS-runkoa:

Steinerpedagogiikan tehtävänä on vaalia yksittäisen lapsen tervettä kehitystä ja auttaa jokaista löytämään omat ainutkertaiset kykynsä ja vahvuutensa, toteuttamaan itsessään olevat mahdollisuudet, sekä auttaa lapsia kehittämään taitoja, joita he tarvitsevat yhteiskunnassa.

- 2. Esiopetuksen tehtävä ja yleiset tavoitteet 

Nuorempien oppilaiden kanssa itsearviointitaitoja lähdetään kehittämään auttamalla oppilaita tunnistamaan vain vahvuuksiaan ja onnistumisiaan koulutyössä sekä tulemaan tietoiseksi työlle sovittavista tavoitteista. Opetusryhmän yhteistä arviointikeskustelua käytetään paljon, annetaan kiitosta ja osoitetaan, miten monenlaisin tavoin jokainen voi onnistua työssään. Ylemmillä luokilla oman oppimisen ja opintojen edistymisen tarkastelu voi olla analyyttisempää, mikä ohjaa oppilaita toimimaan yhä itseohjautuvammin. Myös tällöin opettajan on tärkeä kehittää oppilaiden keskinäistä arviointikeskustelua eli vertaisarviointia osana ryhmän työskentelyä. Näin oppilailla on mahdollisuus tulla tietoisiksi edistymisestään ja ymmärtää, miten itse voi vaikuttaa oppimiseensa ja koulutyössä onnistumiseen.

- Steinerkoulujen opetussuunnitelmarunko, luku 6.2.2

Täytyy huomioida että koulun arvioinnissa keskitytään nimenomaan oppimisen arviointiin, ei persoonan, ei temperamentin eikä muiden ominaisuuksien arviointiin.

Mutta se ei tarkoita, että oppilaan persoona ja luonne pitäisi häivyttää jonnekin taakse - ihan kuin sillä ei olisi merkitystä. Vahvuuksien tunnistaminen, niistä mainitseminen, niiden esille tuominen ja korostaminen on lapselle ja nuorelle tärkeä kokemus. Se on lahja, jonka voimme lapsillemme antaa. Sydämen sopukassa itävä ja kasvava voimavara.

Ja onhan niin, että tunnistaessaan omat vahvuutensa, sitä on herkempi havaitsemaan myös toisten vahvuuksia. Näkemään hyvän toisessa. Ja sitten sitä voi vaikka oppia kehumaan toisia heidän vahvuuksistaan. Se ei ole keneltäkään pois.

#7 Tarinallisuus steinerkoulussa - steinerkoulun tarina

Tarinallisuus hyppää esiin taas joka tuutista. Ihmisen ikiaikainen tarve tarinoille on valjastettu niin markkinoinnin kuin johtamisenkin välineeksi. Sillä se tiedetään nyt tutkimustuloksinkin - tarinat vetovat ihmisen sisimpään, ne jakavat arvoja ja muokkaavat asenteita. Samalla ne välittävät tietoa ja opettavat.

Tässä asiassa steinerkoulu on enemmän kuin ajan hermolla. Steinerkoulun brändiin kuuluu tiiviisti tarinallisuus. Sillä mitä muuta on mielikuvaopetus kuin tarinankerrontaa? Ja vieläpä hyvän tarinan - sellaisen jota voi katsella mielessään kuvina - ja joka sisältää paikoilleen aseteltuna mieleen jäävää tietoainesta.

Muistettavan aineksen opettamisessa ja opettelemisessa tarinalla on mahtava voima. Tarina takertuu mieleemme, laittaa aivot töihin. Huomaamatta ajatukset työskentelevät tarinan parissa. Kukapa ei olisi huomannut pohtivansa hyvän kirjan tai elokuvan tarinaa vielä kauan jälkeen päin?

Steinerkoulussa tarinaa työstetään ihan tietyllä kaavalla. Ensin kuunnellaan ja 'katsellaan' mielessä opettajan kertomaa kertomusta. Seuraavana päivänä oppilaat kertovat tarinan uudelleen. Kuka nyt mitenkin hahmottaa asioita. Kohokohtien, yksityiskohtien, tunnelman kautta tai sitten uskollisesti aikajanaa pitkin. Pitkän kaavan mukaan edetessä vielä kolmantenakin päivänä tarina nostetaan esiin - nyt sitä käsitellään jo analyyttisemmin. Yöt välissä eivät ole ollenkaan merkityksettömiä. Tarina tarvitsee aikaa kasvaakseen ja löytääkseen yhteyksiä toisiin tarinoihin.*

Historianopetus on yhtä tarinan kerrontaa. Maailman tarinan, josta me jokainen olemme osa. Minkälaiseen näköalattomuuteen ajammekaan tulevaisuuttamme, jos historianopetuksesta leikataan? Itseasiassa voisi kysyä millaisessa näköalattomuudessa elämme jo? Ihminen, jolla ei ole historian tajua, ei ole tajua siitä, että kaikella on tarinansa. Hän näkee vanhaa sairasta ihmistä katsoessaan vain vanhan sairaan ihmisen. Mutta vanhalla ihmisellä on tarina. Ja minäkin olen osa sitä tarinaa. Jotenkin ostan sen ajatuksen, että mitä lyhyempi perspektiivi ihmisellä on ajassa taaksepäin - niin sama pätee myös eteenpäin. Ei voi olla kovinkaan tulevaisuusorientoitunut, ainakaan rakentavasti, ellei tunne mennyttä.

Tarinat kertovat ollutta, mutta myös luovat tulevaa. Suomen 100-vuotisjuhlan lähestyessä kansakuntaa kehoitetaan kertomaan uudelleen ja uutena Suomen tarinaa. Suomen tulevaisuuden tarinaa. Sama meidän pitäisi tehdä steinerkouluiikkeessä, joka sekin täyttää tuotapikaa 100 vuotta. Steinerkoululla on huikea tarina. Kuinka se jatkuu? Sen luomiseen tulisi käyttää paljon mielikuvavoimia. Ajattelua, tunnetta ja tahtoa.

Meidän täytyy olla paitsi tarinankertojia, myös tarinantekijöitä.

Steinerkoulun opetussuunnitelman runko 2016:

2.3 Oppimiskäsitys 
Oppiminen on erilaista eri ikäkausina. Alkuopetuksessa hyödynnetään hyvin paljon mielikuvaoppimista, kun taas ylemmille luokille ja lukioon siirryttäessä opetuksessa painottuu enemmän oppisisältöjen tietoaines. 

*) Opetussuunnitelmarungosta löytyy kaksi seuraavanlaista esimerkkiä siitä miten tarinoita käytetään opetuksessa:

Esimerkiksi kirjaimet syntyvät opettajan mielellään itse keksimistä tarinoista. Esimerkiksi S-kirjain voi syntyä sisiliskostaja K-kirjain kuninkaanpojasta. Yhtenä päivänä opettaja kertoo vaikkapa kansansadun, jossa seikkailee kuninkaanpoika. Seuraavana päivänä joku oppilaista kertoo sadun uudelleen ja opettaja kuvaa eloisasti kuninkaanpoikaa. Seuraavissa vaiheissa piirretään kuninkaanpoika, katsotaan miten sanan alkukirjain kirjoitetaan, tehdään se käsillä ilmaan tai kuljetaan jaloilla sama muoto luokan lattialla. Liikemuoto tiivistetään piirrokseksi, josta lopulta muotoutuu K-kirjain. Omaksuessaan elämyksellisesti kirjaimia lapsi käy samalla ihmiskunnan kehitystien kuvakirjoituksesta kirjaimiksi (Dahlstöm & Teräsvirta 2014) .
Lisäksi alaluokilla on kertomusaineisto, joka alkaa kansansaduilla ja muuttuu lopulta varsinaiseksi historian opetukseksi. Oppilas vahvistaa mielikuvitustaan luomalla sisäisiä kuvia.  

Tyypillisesti esimerkiksi perusopetuksen keskivaiheilla historian oppitunnin kulku voi edetä esimerkiksi seuraavanlaisesti: Ensin palautetaan mieleen edellisenä päivänä opiskeltu asia. Oppilaat kertovat, miten ovat sisäistäneet asian ja mitä kysymyksiä siitä on mahdollisesti herännyt. Sitten opettaja tai joku oppilaista kertoo uuden käsiteltävän aiheen suullisesti ja mahdollisimman elävästi kuvaillen ja tarinanomaisesti. Kuuntelemisen jälkeen oppilaat voivat kysellä ja keskustella sisällöistä. Lopputunnista oppilaat piirtävät, maalaavat, muovailevat tai esimerkiksi suunnittelevat vihkotekstiä. Opetus tapahtuu siis niin sanotulla yön yli -rytmillä, jolla pyritään vahvistamaan asioiden sisäistämistä. Jokaisella oppitunnilla pyritään käyttämään ajattelua, tunnetta ja tahtoa. Oppitunnilla on myös oma rytminsä kuuntelemisen (ns. sisäänhengittämisen) ja tekemisen (ns. uloshengittämisen) välillä.  

Blogin kuva: B2C 

#6 Arvioinnista steinerkoulussa, kevätlausunnot

Tiivistetysti ilmaistuna arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaan edellytyksiä itsearviointiin.

Yleensä tuossa pääsiäisen tienoilla steinerkoulunopettajissa tapahtuu muutos. Heistä tulee hieman poissaolevia... sillä yksi osa opettajan arkitietoisuudesta käsittelee koko ajan jossain taustalla oppilaiden kevätlausuntoja.

Steinerkoulussa oppilaat saavat sanallisen lausunnon vuoden koulutyöstään. Sanapari sanallinen lausunto ei tee sille oikeutta. Minusta se on jotakin paljon enemmän. Itse koin opettajan työssä kevätlausunnot ehkä työn yhdeksi haastavimmista ja hienoimmista kohdista. Siinä on totisesti tärkeän asian äärellä, kun koittaa parhaalla mahdollisella tavalla kuvata lapsen tai nuoren edistymistä niin, että se oikeasti on totta, kannustavaa ja antaa lapselle itselleen käsityksen siitä mitä on ollut ja mihin kannattaisi - pitäisi! - kiinnittää huomiota.

Ja lisäksi - siinä ollaan opettajan työn ytimessä, sillä opetamme siten kuin arvioimme, kuten Eeva Raunela blogikirjoituksessaan toteaa.

Oli sitten kyseessä 1.-3.luokkalaiselle kirjoitettava runo, vanhemmille tai oppilaalle/opiskelijalle itselleen annettava lausunto - ollaan jokaisessa kohdassa saman asian äärellä: Opettajan havainnoissa lapsesta/nuoresta. Siinä opettaja on instrumentti, joka pyrkii soittamaan ilmoille kuultavaksi sen sävelmän, jonka lapsi olemisellaan on säveltänyt. Jos sallitte tällaiset runolliset kielikuvat.

Siksi onkin tärkeää, ettei sanallinen lausunto ole mitään toistelevaa jargonia, vaan että siinä todella tavoitellaan todellista olemusta, joka kurkkii siellä kaikkien havaintojen takana. Ja vaikka lausunnon tyyli olisikin aika lakonisen toteava - niin oleellista on se, että havainnot ovat tosia ja henkilökohtaisia. Sellaisia, joista oppilas tunnistaa itsensä. Silloin tuntee saavansa palautetta, josta voi myös ottaa opiksi.

Opetussuunnitelma sanoo näin:

Steinerpedagogiikassa lapsen oppimista ei mitata pelkästään suoritusten perusteella vaan korostetaan lapsen sisäisen oppimismotivaation merkitystä.¹ Steinerkouluissa sanallisilla, luonnehtivilla ja kuvailevilla lausunnoilla vähennetään oppilaiden keskinäistä kilpailua ja vertailua, tuetaan yhteistyöhenkeä, kannustetaan ja annetaan numeroarviointia yksilöllisempää palautetta.

Ja huomatkaa kiinnostava viite:

1Steinerpedagogiikan ohella myös muu 1900-luvun alussa syntynyt vaihtoehtopedagoginen kasvatustraditio on etsinyt vaihtoehtoa numeroarvioinnille. Yksi Celestin Freinet’n perusväittämistä on ”Arvosanat ja lasten luokittelu ovat aina väärin.” Freinet (1987) kirjoitti numerotyranniasta ja tarpeesta kehittää sellaisia arviointimenetelmiä, jotka eivät ruoki kilpailua, keskinäistä vertailua ja kateutta.

Numeroarvioinnista

Ja sitten tulee se kysymys, joka tulee aina. Että milloin steinerkoulussa saa niitä numeroita??? Ja saako niitä ollenkaan vai onko se arviointi vaan sellasta puolivillaista paijjaamista mennen tullen???

No, toivottavasti ei ole paijjaamista ollenkaan, vaan enemmänkin semmoista lempeää, mutta määrätietoista 'tuuppaamista' oikeaan suuntaan.

Numeroarviointi annetaan steinerkoulussa ensimmäisen kerran viimeistään 8.luokalla. Niin se maailma vaan pyörii, että oppilaan osaaminen ja motivaatio tiivistetään yhteen numeroon jossain vaiheessa. Ja koska jatko-opintoihin eteneminen määräytyy monessa kohdassa numeroiden mukaan, on ihan hyvä sitten niitäkin oppia katselemaan. Useissa steinerkouluissa n. 7.luokalta eteenpäin on sanallisen lausunnon lopussa annettuna myös numeroarvosana.

Numeroarviointi ei välttämättä kerro kehityksen suunnasta eikä siitä, onko oppilas alisuoriutunut vai yrittänyt parhaansa. Monipuolinen suullinen ja kirjallinen arviointi on vaativaa, työlästä ja aikaa vievää, mutta myös palkitsevaa. Yhden numeron sijaan oppilas saa sanallisen kirjallisen lausunnon, johon on muutamalla kappaleella kirjoitettu kehityksen suuntaa ja huomioita oppilaan tuntiaktiivisuudesta ja motivaatiosta, ehkä kuvailua ryhmätöihin, esitelmiin ja vihkotyöhön liittyvästä työskentelystä sekä maininta menestymisestä mahdollisessa kokeessa. Sanallisesti luonnehtien voidaan näin tuoda esiin ansioita ja kannustaa huomioimaan tiettyjä asioita työtavoissa.

Kursivoidut lainaukset: Steinerkoulujen opetussuunnitelmarunko 2016, luku 6 OPPIMISEN ARVIOINTI - Steinerkoulujen arviointikulttuurin tavoitteet ja keskeiset piirteet.

Katso myös steinerkasvatus.fi -> Arviointi steinerkoulussa

Kevätlausuntojen ja -runojen lisäksi steinerkouluissa annetaan jatkuvasti suullista palautetta oppilaille ja opiskelijoille tehdystä työstä, käydään arviointikeskusteluja ja opetellaan itsearvioinnin taitoja. Niistä lisää toisella kertaa.

#5 Steinerkoulussa on inhimillinen opetussuunnitelma

- Onko steinerkoulu niinku vaan taiteellisille lapsille?   

- No ei, kun ihan kaikille lapsille.

Se, että taidetta käytetään opetuksen metodina ei tee steinerkoulusta taidekoulua. Kyse on muusta. Ihmisen kokonaisvaltaisuudesta. Inhimillisyydestä.

Ajattelua kaikissa kouluissa on kehitetty aina. Tekemällä oppiminen on nykyään kaikissa kouluissa itsestään selvä osa opetussunnitelmaa, tavalla tai toisella. Mutta taidetta oppimisen välineenä käytetään vielä hävyttömän vähän.

Taiteella tarkoitan tässä kokemusta, elämystä, tunnetta, joka syntyy silloin kun itse tuottaa kuvia, mielikuvia, liikettä, muotoa, ääntä...

Kun opetettavaa asiaa lähestytään tarkoituksellisen monitasoisesti, niin että se puhuttelee lasta ajatuksen, tunteen ja toiminnan tasolla, se muuttuu eläväksi ja tärkeäksi. Siihen on mahdollista muodostaa suhde. Inhimillinen suhde.

Eräs nykyinen steinervanhempi kertoi kouluvalintaa tehdessään miettineensä, että ovatkohan ne toisten lapset siellä steinerkoulussa jotenkin kauhean taiteellisia ja ihan hippejä. Hänen omansa eivät ainakaan olleet.
No, miten kävi niille 'epätaiteellisille' lapsille, jotka kumminkin tulivat steinerkouluun? Hyvin. Nauttivat siitä, että saavat tehdä monenlaista. Myös kaunista.

Steinerkasvatuksen liiton nettisivuilla:

Steinerkoulun opetussuunnitelmassa painotetaan tiedon, älyn ja ajattelun lisäksi tunteen ja tahdon kehitystä. Kilpailun ja tehokkuusajattelun sijaan korostetaan yksilöllisyyttä ja mielikuvitusta.

Menetelminä muunmuassa 

• pitkäaikaiset oppilas-opettaja -suhteet

• kannustavat sanalliset oppilasarvioinnit

• monipuoliset taito- ja taideaineet

• lapsen kehityksen mukaan etenevä opetus

#4 Steinerkoulu on kansalaisaktiivisuutta

Steinerkouluja ei olisi olemassa ilman kansalaisaktiivisuutta.

Joka ikinen steinerkoulu ja -päiväkoti tässä maassa - ja maailmassa - on tarvinnut syntyäkseen joukon aktiivisia ihmisiä, jotka ovat todella tahtoneet! Jokainen koulu ja päiväkoti on tahdonilmaus: Me haluamme muuttaa yhteiskuntaa meille paremmin sopivaksi paikaksi, me haluamme lapsillemme jotakin muuta, me haluamme lapsillemme steinerkoulun!

Jokainen steinerkoulu ja -päiväkoti tarvitsee toimiakseen riveihinsä aktiivisia ihmisiä. Sellaisia, jotka ovat kiinnostuneet sen hyvinvoinnista ja tahtovat tehdä yhdessä toisten kanssa työtä koko yhteisön eteen. Joku voi kuvitella, että steinerkoulut ja -päiväkodit kerran käyntiin pyörähdettyään tulevat toimeen pelkällä palkatulla henkilöstöllä - niillä palavasydämisiillä ja innokkailla.

Onko ihan niin? Edelleen tarvitaan ihmisiä, jotka tahtovat koulua niin paljon, että laittavat lapsensa sinne.  Tarvitaan myös ihmisiä jotka tahtovat olla osa kansalaisaktiivisuudesta syntynyttä yhteisöä. Sillä steinerkoulu antaa mahdollisuuden myös meille vanhemmille.

Me tahdomme, että meidän lapsistamme kasvaa aktiivisia kansalaisia. Sellaisia, jotka tarkastelevat yhteiskuntaa kiinnostuneesti ja ottavat paikkansa sen toiminnassa. Sellaisia, jotka ajattelevat itse, punnitsevat omat ratkaisunsa vastuullisesti, sellaisia jotka eivät jää tuleen makaamaan... Ja mikäs silloin toimii paremmin kuin oma esimerkki?

Steinerkoulu ei vain ole kansalaisaktiivisuutta - se myös luo sitä.

Steinerpedagoginen opetussuunnitelmarunko, luku 2:

Steinerkoulun olemassaolo itsessään on ruohonjuuritason kansalaisaktiivisuutta. Myös koulun ensisijaisena pyrkimyksenä on synnyttää aktiivista toimijuutta ja tulevaisuuden maailman rakentajia, eikä pelkästään järjestelmään sopeutujia ja vallitseviin oloihin mukautujia. Kasvatus ja opetustyö ovat yhteiskunnallista toimintaa, jonka tavoitteena on vastuullinen osallisuus.

#3 Steinerkoulu on valinta yleissivistyksen puolesta

Nyt kun puheena on taas valinnaisuuden lisääminen koulutuksessa - nyt ajankohtaisimpana tulevat lukiokokeilut, niin puhutaanpa sitten siitä. Valinnaisuudesta ja yleissivistyksestä.

"Valinnaisuus tarkoittaa sitä, että vahvat voittavat" - Laura Kolbe  Yle:n haastattelussa 8.3.2016

Ylen ansiokkaassa aamuhaastattelussa tänään Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe ja OAJ:n erityisasiantuntija Olavi Arra lausuivat monia sellaisia ajatuksia valinnaisuudesta ja yleissivistyksestä, joihin yhdyn mielelläni. Kannattaa kuunnella!

Koko valinnaisuuden ajatus on minusta ristiriitainen. Missä kohdassa tehty valinta on ratkaiseva? Steinerkouluihmisenä ajattelen, että jo kouluvalinta on merkitsevä. Valitsemalla koulun valitsen tietyn tarkkaan harkitun kokonaisuuden, oppimisympäristön, työtavat lapselleni moneksi vuodeksi eteenpäin.

Onko oma lapseni kypsä valitsemaan koulussa tehtäviä asioita muuten kuin sosiaalisen tilanteensa, tykkäämisiensä, laiskuutensa mukaan? Osaako hän ajatella ala/yläkoululaisena vielä yhtään nenäänsä pidemmälle? Tämä on tietysti yksilöllistä. Omien lasteni kohdalla sanon suoraan, että moni juttu olisi jäänyt kokeilematta ja kokematta, jos se olisi pitänyt erikseen valita.

En haikaile renesanssi-ihmisten perään, mutta kammoksun putkinäköä, yksipuolisuutta, kapeata viipaletietoutta yleiskuvan kustannuksella.

"Tieto ei ole sivistystä. Sivistys on ihmisenä olemisen moraalisia ominaisuuksia ja niitä kypsyttämään tarvitaan yhteisöllisyyttä, vastuullisuutta, hyvän ja huonon erottamista toisistaan..."  - Laura Kolbe Yle:n haastattelussa 8.3.2016

Valinnaisuus oppiainetasolla tuntuu keinotekoiselta. Maailma ei ole oppiainejakoinen. Paljon järkevämpi ajatus on tehdä valintoja oppiaineiden ja opetuksen sisällä. Myös siten olisi mahdollista "tukea opiskelumotivaatiota, kehittää oppilaan osaamista kiinnostuksen suunnassa ja kartuttaa valintojen tekemisen taitoja" - kuten nykymuotoista valinnaisuutta perustellaan.

Steinerkasvatus.fi sivuilla todetaan steinerkoulujen vähäisestä valinnaisuudesta näin:

Monipuolinen ihminen
Steinerkouluissa on huomattavan vähän valinnaisuutta. Ratkaisu perustuu ajatukseen ihmisen monipuolisuudesta - tekemällä, kokeilemalla ja opiskelemalla monia erilaisia asioita ja taitoja laajennetaan lapsen ja nuoren minäkuvaa, eikä opiskelu kavennu yksipuolisuuden vahvistamiseksi.
Asiat, jotka eivät heti tunnu kutsuvilta, saattavat muuttua sellaisiksi aiheeseen paremmin tutustuttaessa.
Steinerkoulun ideaan liittyy laaja yleissivistys, mikä tarkoittaa myös laajaa kykyisyyttä.

Steinerkoulun opetussuunnitelman runko, luku 3:

Steinerpedagoginen sivistyskäsitys painottaa sekä ns. sydämen sivistystä että ekologista sivistystä. Kokonaisvaltainen sivistystulkinta sisältää niin ihmisen eettisen sisäisen tilan ja asenteen sekä erilaisen inhimillisen, sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman kartuttamisen. Opetuksella pyritään myös vastaamaan yhteiskunnallisiin muutoksiin ja reagoimaan ajankohtaisiin tilanteisiin.  

Lukiokoulutuksen tehtävänä on laaja-alaisen yleissivistyksen vahvistaminen. Lukiokoulutuksessa yleissivistys koostuu arvoista, tiedoista, taidoista, asenteista ja tahdosta, joiden avulla kriittiseen ja itsenäiseen ajatteluun pystyvät yksilöt osaavat toimia vastuullisesti, myötätuntoisesti, yhteisöllisesti ja menestyksekkäästi. Lukioaikana opiskelija hankkii olennaista ihmistä, kulttuureja, luontoa ja yhteiskuntaa koskevaa tietoa ja osaamista. 

#2 Steinerkoulun tehtävänä on ihmisyyteen kasvu

Ajattelen, että ihmisyys on koko ajan vain tärkeämpi asia pitää mielessä. Se jää yleisessä kasvatuskeskustelussa arvona jonnekin digiloikkien ja ilmiökeskeisyyden puristuksiin. Tai kokonaan unohduksiin.

Ihmisyys on niin perusjuttu, ettei sitä aina huomata puolustaa. Ja puolustusta se nykyään tarvitsee kun päätöksiä ohjaa entistä enemmän taloudelliset realiteetit. Kun ihmisiä jaetaan yhä hanakammin erilaisin ryhmiin ja kategorioihin, joilla on erilaisia oikeuksia.

Ihmisyys ja inhimillisyys. Mikä on tärkeämpää lastemme kasvatuksessa? 'Face to face' kohtaamisen taito ei ole itsestäänselvyys. Toisen ihmisen kunnoittaminen sellaisena kuin hän on - ei ole itsestäänselvyys. Ei tarvi kuin selailla hetki mediaa, niin tämä on ihan selvää. Totuus, kauneus ja hyvyys arvoina ovat yhteiskunnassamme tuupattu takaseinän 'löytölaariin' - josta vain harvat osaavat niitä etsiä...

No, mikäs vertaus tuo nyt oli? Onko steinerkoulu mielestäni 'yhteiskunnan löytölaarissa'? Ehkäpä onkin. Mutta sinne voi rohkeasti kurkistaa ja katsoa, että mitä sieltä löytyy. Voi vaikka yllättyä. Positiivisesti. Tämä blogini koittaa tietenkin osaltaan kammeta steinerkoulua eturintamaan, jonne se aatteidensa puolesta kuuluu.

Minusta steinerkoulussa on  hienoa muunmuassa se, että arvot ovat koko ajan oikeasti opetuksessa sisällä, ne eivät jää opetussuunnitelman sivuilla olevaksi sanahelinäksi. Opettajan työn pohjavirtana ei ole pelkän asiasisällön välittäminen vaan sen sisällön käyttäminen ihmisyyteen kasvattamisessa.

Steinerpedagoginen opetussuunnitelmarunko, luku 2

Koulun tehtävänä on ihmisyyteen kasvu. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea kykyä kunnioittaa toisia ihmisiä, luontoa ja itseä. Ihmisenä kasvaminen on varsinaisten arvojen eli totuuden, kauneuden ja hyvyyden toteutumista. Steinerkoulun kehittämistyössä lähdetään siitä, että totuudellisuus, esteettisyys ja eettisyys ovat ihmisen sivistysominaisuuksia ja hyveitä, joita kasvatuksella ja opetuksella pyritään tietoisesti vahvistamaan.

Steinerkoulussa antiikin filosofian klassiset arvot totuus, kauneus ja hyvyys painottuvat eri-ikäisten opetuksessa. Erityisesti pienen lapsen kasvulle on tärkeää perusluottamuksen tunne ja kokemus siitä, että maailma on hyvä. Lapsuus on luontaisesti myös toiminnan, leikin ja tekemisen aikaa, ja nimenomaan teoissa pyrimme hyvyyteen. Hyvyyteen kasvamisessa on suurelta osin kyse toisten huomioimisesta, vuorovaikutuksesta ja sosiaalisista kyvyistä ja teoista. Rudolf Steinerin* mukaan hyvää voidaan tehdä aidosta rakkaudesta hyvää kohtaan. Alaluokkien oppilaille on tärkeätä saada vahva tuntuma maailman kauneudesta, siksi opetussuunnitelmassa ja menetelmissä korostuu taide. Erityisesti murrosiästä alkaen voimistuu omakohtainen ajattelu, joten yläluokkien pyrkimyksenä on painottaa erityisesti totuudellisuutta, arvostelukyvyn kehitystä ja ajattelun johdonmukaisuutta.
Steinerpedagogisessa kasvatustraditiossa korostuu moraalisen hyveen kehittäminen kasvatuksen tärkeimpänä tehtävänä. Taloudellisen ja mitattavan tehokkuuden sijaan kasvatus ja opetus suunnitellaan edistämään moraalisuuden ja oikeudenmukaisuuden hyveitä.

 * (1979, 109–113; 1988a, 13)

#1 Steinerpedagogiikan lähtökohtana on lapsi

Yksinkertainen toteamus!

Mutta se sisältää suuren ajatuksen ja useammankin.

Ensinnäkin, että steinerkasvatuksessa kunnioitetaan lapsen yksilöllisyyttä - ajatuksella 'tule sellaiseksi kuin olet'. Joskus steinerkoulun luokanopettajan työtä on verrattu puutarhurin hommaan. Palstalla (luokassa) on monenlaisia taimia ja opettajan tehtävä on muokata (oppimis)ympäristö jokaiselle sopivaksi. Sillä onhan se selvää, että vaikka porkkanalla ja herneellä on paljon yhteisiäkin tarpeita - niin on joitakin ihan omiakin. Minä olen aina pitänyt tästä kuvasta. Se kertoo myös steinerkoulunopettajan tehtävästä paljon.

Toiseksi, että kaikki - paitsi opetettava aines, myös opettamisen tapa ajatellaan aivan täsmälleen lapsesta käsin. Miten tämä asia tuodaan luokkaan lapsen ulottuville, niin että se parhaiten puhuttelee lasta, että sillä on vasteensa lapsen maailmassa. Oikeastaan tämä 'one liner' kertoo sen, että steinerpedagogiikassa ei opetettavaa ainesta ajatella pelkästään ulkoisten tarpeiden mukaan. Lapsen tarpeet ovat tärkeät - elleivät tärkeimmät.

Opetussuunnitelmarungin teksti on tässä varsin selventävä:

Steinerpedagoginen opetussuunnitelmarunko, luku 2

Steinerpedagogiikka on lapsilähtöistä. Steinerpedagogisessa ihmiskäsityksessä jokainen lapsi nähdään ainutkertaisena ja yksilöllisenä minuutena. Lapsilähtöisyys määritellään pyrkimyksenä ymmärtää lasta ja ihmistä sekä haluna rakentaa lasta aktivoiva opetus sen mukaan, mitä lapsen ja nuoren kehitysvaiheista tiedetään ja voidaan havaita. Lapsilähtöisyydellä ei tarkoiteta lapsijohtoisuutta eikä myöskään lapsen itsensä varaan jättämistä. Lapsuutta pidetään ainutlaatuisena ja suojeltavana ikävaiheena. Ajatus on, että kasvatuksen ja opetuksen käytännöt perustellaan lapsesta käsin. Lapsuuden kunnioittamiseen sisältyy oppilaan henkisen vapauden kunnioittaminen. Lapsia ei kasvateta ennalta määrättyyn standardimuottiin.