#10 Traditio steinerkoulussa

Steinerkoulu on täynnä tradioita. Rippusta vaille sadassa vuodessa niitä onkin jo ehtinyt kertyä aikamoinen määrä. (Kyllä! Ensimmäisen steinerkoulun perustamisesta tulee vuonna 2019 kuluneeksi 100 vuotta!)

coachingenitori.com

Mikä steinerkoulussa on traditiota? Mitä jää, jos traditiot poistetaan?

Steinerkoulun tunnistaa traditioistaan. Estetiikasta. Juhlista. Työtavoista ja -välineistä. Ne ovat ihania! Ne ilmentävät kauniisti steinerkoulun ja päiväkodin erityistä tunnelmaa, joka on ominaista kaikille steinerkouluille ja -päiväkodeille kautta maailman. Samalla niissä elää ja välittyy pedagogiikan perustavia asioita.

Välillä on vaikea erottaa pedagogisia perinteitä toisistaan. Siis niitä jotka ovat jossain vaiheessa syntyneet käytännön vaatimuksista ja sitten periytyneet opettajasukupolvelta toiselle - niistä pedagogisista toimintamalleista jotka ovat syntyneet alkuperäisestä pedagogisesta näkemyksestä.

Sillä nämähän ovat kaiketi eri asioita? Tai ainakin voivat olla?

Pahimmillaan tradition perusta on sen toteuttajalle täysin hämärtynyt. 'Koska tämä kuuluu steinerpedagogiikkaan' ei ole mikään kovin loistava selitys. Itseasiassa se on tosi huono. Parhaimmillaan pedagoginen traditio taipuu vuosien vieriessä yhä aina uusien oppilassukupolvien käyttöön. Aina uudistuneena, ajankohtaisena ja elinvoimaisena.

waldorfstl.org

Steinerpedagogiikassa on hienoa juurikin se, että kaikella toiminnalla ja kaikilla tavoilla on olemassa mielekäs ja johdonmukainen pedagoginen peruste. Steinerpedagogiikkaan ei kuulu täyteleikki eikä mielivaltaisesti valittu toiminta. Kaikki mitä tehdään, palvelee yhtä suurta tehtävää: kokonaisvaltaista lapsen kehityksen tukemista. Myös ulkoiset traditiot.

Joillekin ihmisille nämä traditiot ovat hyvin tärkeitä. Heidän on vaikea nähdä steinerkoulua ilman värillisiä luokkia, goetheanisia kulmia, neulottuja huilupusseja. Mutta vaikka tradioihin voidaan tukeutua, niin nostalgiassa ei kannata jäädä elämään. Ulkoisista muodoista ja tavoista ei saa tulla kankeita kaavoja. Joskus hiukan huvittaa, kuinka uskollisesti eri puolilla maailmaa steinerkouluissa on käytössä samat jutut. Voisiko joku lanseerata jotakin uutta ja omaa - vai onko turha lähteä keksimään pyörää uudelleen?

Voimakas traditio tekee steinerkoulun uudistamisesta välillä haasteellista ja varmastikin hyvin hidasta. Jos ja kun joku tekee toisin - niin heti joku on kysymässä: onko se sitten enää steinerpedagogiikkaa? Muutoksen tekijän on osattava perustella toimintansa - jopa paremmin kuin perinnettä noudattavan. Tosin, kun uusi toimintatapa on sitten toteutettu pari kertaa - niin sitä on tehty 'aina' (hiukan kärjistäen). Tämän päivän steinerpedagogiikka elää ihan erilaisessa maailmassa kuin 100 vuotta sitten. Jopa ero parin kymmenen vuoden takaiseen maailmaan on huima. Mutta moni perusasia on silti sama...

Sitä todellakin sietää miettiä, että mitä jää, kun ulkoiset traditiot poistetaan? Oppilas ja opettaja. Oppilaan ja opettajan välinen suhde. Oppilaan ja opettajan välillä tapahtuva vuorovaikutus. Oppilaiden välillä tapahtuva vuorovaikutus.

Steinerkoulu voi toimia plataanipuun alla, slummissa, jurtassa... Steinerkoulun tärkein oppimisympäristö on opettaja, opettajan luoma sosiaalinen tila, jossa opitaan. Siinä tilassa tapahtuu kasvatuksen taide. Kouluvuosien edetessä kaikki oppilaat osallistuvat yhä aktiivisemmin yhteisen sosiaalisen tilan - yhteisön - hoitoon. 

Kun se on kunnossa, kaikki muu onkin sitten huikeata ekstraa.
Ja siitä on hyvä ponnistaa tulevaisuuteen.

"Maailman steinerkouluissa - 90 vuotta steinerpedagogiikkaa"

Tässä filmi- ja kuvakoosteessa näkyy riemastuttavalla tavalla steinerkoulujen traditiot - kuinka ne näkyvät maailman erilaisiin kulttuuritraditioihin sulatuneena.

Filmin on koostanut Steinerkasvatuksen liitto vuonna 2009

#7 Tarinallisuus steinerkoulussa - steinerkoulun tarina

Tarinallisuus hyppää esiin taas joka tuutista. Ihmisen ikiaikainen tarve tarinoille on valjastettu niin markkinoinnin kuin johtamisenkin välineeksi. Sillä se tiedetään nyt tutkimustuloksinkin - tarinat vetovat ihmisen sisimpään, ne jakavat arvoja ja muokkaavat asenteita. Samalla ne välittävät tietoa ja opettavat.

Tässä asiassa steinerkoulu on enemmän kuin ajan hermolla. Steinerkoulun brändiin kuuluu tiiviisti tarinallisuus. Sillä mitä muuta on mielikuvaopetus kuin tarinankerrontaa? Ja vieläpä hyvän tarinan - sellaisen jota voi katsella mielessään kuvina - ja joka sisältää paikoilleen aseteltuna mieleen jäävää tietoainesta.

Muistettavan aineksen opettamisessa ja opettelemisessa tarinalla on mahtava voima. Tarina takertuu mieleemme, laittaa aivot töihin. Huomaamatta ajatukset työskentelevät tarinan parissa. Kukapa ei olisi huomannut pohtivansa hyvän kirjan tai elokuvan tarinaa vielä kauan jälkeen päin?

Steinerkoulussa tarinaa työstetään ihan tietyllä kaavalla. Ensin kuunnellaan ja 'katsellaan' mielessä opettajan kertomaa kertomusta. Seuraavana päivänä oppilaat kertovat tarinan uudelleen. Kuka nyt mitenkin hahmottaa asioita. Kohokohtien, yksityiskohtien, tunnelman kautta tai sitten uskollisesti aikajanaa pitkin. Pitkän kaavan mukaan edetessä vielä kolmantenakin päivänä tarina nostetaan esiin - nyt sitä käsitellään jo analyyttisemmin. Yöt välissä eivät ole ollenkaan merkityksettömiä. Tarina tarvitsee aikaa kasvaakseen ja löytääkseen yhteyksiä toisiin tarinoihin.*

Historianopetus on yhtä tarinan kerrontaa. Maailman tarinan, josta me jokainen olemme osa. Minkälaiseen näköalattomuuteen ajammekaan tulevaisuuttamme, jos historianopetuksesta leikataan? Itseasiassa voisi kysyä millaisessa näköalattomuudessa elämme jo? Ihminen, jolla ei ole historian tajua, ei ole tajua siitä, että kaikella on tarinansa. Hän näkee vanhaa sairasta ihmistä katsoessaan vain vanhan sairaan ihmisen. Mutta vanhalla ihmisellä on tarina. Ja minäkin olen osa sitä tarinaa. Jotenkin ostan sen ajatuksen, että mitä lyhyempi perspektiivi ihmisellä on ajassa taaksepäin - niin sama pätee myös eteenpäin. Ei voi olla kovinkaan tulevaisuusorientoitunut, ainakaan rakentavasti, ellei tunne mennyttä.

Tarinat kertovat ollutta, mutta myös luovat tulevaa. Suomen 100-vuotisjuhlan lähestyessä kansakuntaa kehoitetaan kertomaan uudelleen ja uutena Suomen tarinaa. Suomen tulevaisuuden tarinaa. Sama meidän pitäisi tehdä steinerkouluiikkeessä, joka sekin täyttää tuotapikaa 100 vuotta. Steinerkoululla on huikea tarina. Kuinka se jatkuu? Sen luomiseen tulisi käyttää paljon mielikuvavoimia. Ajattelua, tunnetta ja tahtoa.

Meidän täytyy olla paitsi tarinankertojia, myös tarinantekijöitä.

Steinerkoulun opetussuunnitelman runko 2016:

2.3 Oppimiskäsitys 
Oppiminen on erilaista eri ikäkausina. Alkuopetuksessa hyödynnetään hyvin paljon mielikuvaoppimista, kun taas ylemmille luokille ja lukioon siirryttäessä opetuksessa painottuu enemmän oppisisältöjen tietoaines. 

*) Opetussuunnitelmarungosta löytyy kaksi seuraavanlaista esimerkkiä siitä miten tarinoita käytetään opetuksessa:

Esimerkiksi kirjaimet syntyvät opettajan mielellään itse keksimistä tarinoista. Esimerkiksi S-kirjain voi syntyä sisiliskostaja K-kirjain kuninkaanpojasta. Yhtenä päivänä opettaja kertoo vaikkapa kansansadun, jossa seikkailee kuninkaanpoika. Seuraavana päivänä joku oppilaista kertoo sadun uudelleen ja opettaja kuvaa eloisasti kuninkaanpoikaa. Seuraavissa vaiheissa piirretään kuninkaanpoika, katsotaan miten sanan alkukirjain kirjoitetaan, tehdään se käsillä ilmaan tai kuljetaan jaloilla sama muoto luokan lattialla. Liikemuoto tiivistetään piirrokseksi, josta lopulta muotoutuu K-kirjain. Omaksuessaan elämyksellisesti kirjaimia lapsi käy samalla ihmiskunnan kehitystien kuvakirjoituksesta kirjaimiksi (Dahlstöm & Teräsvirta 2014) .
Lisäksi alaluokilla on kertomusaineisto, joka alkaa kansansaduilla ja muuttuu lopulta varsinaiseksi historian opetukseksi. Oppilas vahvistaa mielikuvitustaan luomalla sisäisiä kuvia.  

Tyypillisesti esimerkiksi perusopetuksen keskivaiheilla historian oppitunnin kulku voi edetä esimerkiksi seuraavanlaisesti: Ensin palautetaan mieleen edellisenä päivänä opiskeltu asia. Oppilaat kertovat, miten ovat sisäistäneet asian ja mitä kysymyksiä siitä on mahdollisesti herännyt. Sitten opettaja tai joku oppilaista kertoo uuden käsiteltävän aiheen suullisesti ja mahdollisimman elävästi kuvaillen ja tarinanomaisesti. Kuuntelemisen jälkeen oppilaat voivat kysellä ja keskustella sisällöistä. Lopputunnista oppilaat piirtävät, maalaavat, muovailevat tai esimerkiksi suunnittelevat vihkotekstiä. Opetus tapahtuu siis niin sanotulla yön yli -rytmillä, jolla pyritään vahvistamaan asioiden sisäistämistä. Jokaisella oppitunnilla pyritään käyttämään ajattelua, tunnetta ja tahtoa. Oppitunnilla on myös oma rytminsä kuuntelemisen (ns. sisäänhengittämisen) ja tekemisen (ns. uloshengittämisen) välillä.  

Blogin kuva: B2C