#10 Traditio steinerkoulussa

Steinerkoulu on täynnä tradioita. Rippusta vaille sadassa vuodessa niitä onkin jo ehtinyt kertyä aikamoinen määrä. (Kyllä! Ensimmäisen steinerkoulun perustamisesta tulee vuonna 2019 kuluneeksi 100 vuotta!)

coachingenitori.com

Mikä steinerkoulussa on traditiota? Mitä jää, jos traditiot poistetaan?

Steinerkoulun tunnistaa traditioistaan. Estetiikasta. Juhlista. Työtavoista ja -välineistä. Ne ovat ihania! Ne ilmentävät kauniisti steinerkoulun ja päiväkodin erityistä tunnelmaa, joka on ominaista kaikille steinerkouluille ja -päiväkodeille kautta maailman. Samalla niissä elää ja välittyy pedagogiikan perustavia asioita.

Välillä on vaikea erottaa pedagogisia perinteitä toisistaan. Siis niitä jotka ovat jossain vaiheessa syntyneet käytännön vaatimuksista ja sitten periytyneet opettajasukupolvelta toiselle - niistä pedagogisista toimintamalleista jotka ovat syntyneet alkuperäisestä pedagogisesta näkemyksestä.

Sillä nämähän ovat kaiketi eri asioita? Tai ainakin voivat olla?

Pahimmillaan tradition perusta on sen toteuttajalle täysin hämärtynyt. 'Koska tämä kuuluu steinerpedagogiikkaan' ei ole mikään kovin loistava selitys. Itseasiassa se on tosi huono. Parhaimmillaan pedagoginen traditio taipuu vuosien vieriessä yhä aina uusien oppilassukupolvien käyttöön. Aina uudistuneena, ajankohtaisena ja elinvoimaisena.

waldorfstl.org

Steinerpedagogiikassa on hienoa juurikin se, että kaikella toiminnalla ja kaikilla tavoilla on olemassa mielekäs ja johdonmukainen pedagoginen peruste. Steinerpedagogiikkaan ei kuulu täyteleikki eikä mielivaltaisesti valittu toiminta. Kaikki mitä tehdään, palvelee yhtä suurta tehtävää: kokonaisvaltaista lapsen kehityksen tukemista. Myös ulkoiset traditiot.

Joillekin ihmisille nämä traditiot ovat hyvin tärkeitä. Heidän on vaikea nähdä steinerkoulua ilman värillisiä luokkia, goetheanisia kulmia, neulottuja huilupusseja. Mutta vaikka tradioihin voidaan tukeutua, niin nostalgiassa ei kannata jäädä elämään. Ulkoisista muodoista ja tavoista ei saa tulla kankeita kaavoja. Joskus hiukan huvittaa, kuinka uskollisesti eri puolilla maailmaa steinerkouluissa on käytössä samat jutut. Voisiko joku lanseerata jotakin uutta ja omaa - vai onko turha lähteä keksimään pyörää uudelleen?

Voimakas traditio tekee steinerkoulun uudistamisesta välillä haasteellista ja varmastikin hyvin hidasta. Jos ja kun joku tekee toisin - niin heti joku on kysymässä: onko se sitten enää steinerpedagogiikkaa? Muutoksen tekijän on osattava perustella toimintansa - jopa paremmin kuin perinnettä noudattavan. Tosin, kun uusi toimintatapa on sitten toteutettu pari kertaa - niin sitä on tehty 'aina' (hiukan kärjistäen). Tämän päivän steinerpedagogiikka elää ihan erilaisessa maailmassa kuin 100 vuotta sitten. Jopa ero parin kymmenen vuoden takaiseen maailmaan on huima. Mutta moni perusasia on silti sama...

Sitä todellakin sietää miettiä, että mitä jää, kun ulkoiset traditiot poistetaan? Oppilas ja opettaja. Oppilaan ja opettajan välinen suhde. Oppilaan ja opettajan välillä tapahtuva vuorovaikutus. Oppilaiden välillä tapahtuva vuorovaikutus.

Steinerkoulu voi toimia plataanipuun alla, slummissa, jurtassa... Steinerkoulun tärkein oppimisympäristö on opettaja, opettajan luoma sosiaalinen tila, jossa opitaan. Siinä tilassa tapahtuu kasvatuksen taide. Kouluvuosien edetessä kaikki oppilaat osallistuvat yhä aktiivisemmin yhteisen sosiaalisen tilan - yhteisön - hoitoon. 

Kun se on kunnossa, kaikki muu onkin sitten huikeata ekstraa.
Ja siitä on hyvä ponnistaa tulevaisuuteen.

"Maailman steinerkouluissa - 90 vuotta steinerpedagogiikkaa"

Tässä filmi- ja kuvakoosteessa näkyy riemastuttavalla tavalla steinerkoulujen traditiot - kuinka ne näkyvät maailman erilaisiin kulttuuritraditioihin sulatuneena.

Filmin on koostanut Steinerkasvatuksen liitto vuonna 2009

#9 Steinerkoulu on unelmakoulu

Terveisiä ACTS Erasmus+ viikolta Oslosta! Täällä pohditaan ja tehdään neljän maan steinerkoulunopettajista koostuvan joukon kanssa lukioon opetussuunnitelmaa, sellaista joka tunnistaa ja tunnustaa luovat ajattelutaidot... tai olisiko se luovan ajattelun taidot? (ACTS = Acknowledging Creative Thinking Skills). Projektin kuulumisia on varsinaisesti Eeva Raunelan blogissa, mutta nyt innoittuneena muutama hajatelma tästä antoisasta päivästä.

Koulussa pitää olla tilaa unelmille

Mikä on tärkeintä nuorelle ihmiselle? Itseluottamus ja itseusko. 'Jokaisen 17-vuotiaan pitäisi rakastaa omia tulevaisuudenunelmiaan', sanoi aamulla luennoinut Godi Keller. Unelmat ovat visioita tulevaisuudesta ja sen merkki, että nuorella on uskoa omaan tulevaisuuteensa. Näkymä siitä mitä edessä voi olla. Se mikä yhdistää pudokkaita ja syrjäytyneitä - on näköalattomuus, kyvyttömyys nähdä että mitään tulevaisuutta edes on, saatikka unelmoida. Näin siis pitkän linjan pedagogi Keller, joka on työskennellyt pitkään syrjäytyneiden nuorten  ja nuorten aikuisten kanssa. 'Nämä nuoret tarvitsevat ei aivopesua vaan 'sydänpesun' selviytyäkseen', hän sanoo.

Keller jatkaa: 'Kaikissa koulujärjestelmissä on vaikeinta kolmen tyyppisillä oppilailla: ylivilkkailla, hitailla ja taiteilijoilla. Koulun pitäisi näillekin lapsille ja nuorille tuoda elämä kiinnostavalla, koskettavalla ja konkreettisella tavalla lähelle. Siten, että hekin pystyvät näkemään itsensä tulevaisuudessa, unelmoimaan itsestä tulevaisuudessa. Niin, että minä voin tehdä asioita ja olla osallinen siinä maailmassa jossa elän tulevaisuudessa. Silloin tarvitaan kykyä kysyä kysymyksiä. Kaikenlaisia kysymyksiä'. Keller kysyi: 'Milloin opimme arvostamaan kysymyksiä arvokkaampina kuin vastauksia?'

Täh?

Niin, milloin?  Kyky kysyä on todella ihan aliarvostettu taito. On varmastikin niin, että tyhmiä kysymyksiä ei ole - mutta tyhjiä kylläkin. Oikean kysymyksen löytäminen ei aina ole ollenkaan helppoa. Kun kysyy, niin sitä tekee aktiivisen eleen tulevaa kohti. Osatakseen kysyä, pitää olla kiinnostunut asiasta.  Mikä juttu se on, että aina kun tilaisuudessa kuin tilaisuudessa puhuja kysyy, että onko kysyttävää - seuraa jäätävä hiljaisuus. Minä ainakin olen usein ihan pihalla. En ole ymmärtänyt ollenkaan tarpeeksi kysyäkseni mitään.

Mutta ajatus siitä, että koulussakin pitäisi oppia tai ainakin kannustaa unelmoimaan, on hieno. Valitettavasti siitä ei kyllä puhuta ihan niillä sanoilla opetussuunnitelmassa.

Lukiokoulutuksen aikana opiskelija rakentaa identiteettiään, ihmiskäsitystään, maailmankuvaansa ja -katsomustaan sekä paikkaansa maailmassa. Samalla opiskelija kehittää suhdettaan menneisyyteen ja suuntautuu tulevaisuuteen. Lukiokoulutus syventää opiskelijan kiinnostusta tieteiden ja taiteiden maailmaan sekä työelämään ja työhön. 

- Steinerkoulun opetussuunnitelmarunko, 3.1 Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen tehtävä 

Suhdetta menneisyyteensä, eli steinerkouluun, Erasmus+ porukan lähes viidellekymmenelle steinerpedagogille kävi valottamassa valloittava parikymppinen nuorukainen. Entinen oppilas, siis. Markkinointia opiskeleva ja kaupan alalla työskentelevä nuori mies näki steinerkoulun merkittävimmäksi anniksi itselleen kyvyn kysyä kysymyksiä. Ja kysymysten kautta kyvyn löytää asioiden välisiä, päällisin puolin näkymättömiä yhteyksiä.

Hän kertoi innostuneena kuinka markkinoinninkin maailmassa kysymysten kautta asioita ja ilmiöitä lähestytään - ja kuinka erityisesti steinerkoulun laaja-alainen opetussuunnitelma, jossa oppiaineiden välillä on paljon yhteyksiä oli auttanut hänen hahmottamiskyvyn kehittymisessä.

Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet ja samalla myös steinerkoulujen opetussuunnitelma on täynnä yhteyksien löytämistä: Opetuksen tavoite työskentely taidoissa (T2) on ohjata oppilasta havaitsemaan yhteyksiä oppimiensa asioiden välillä. Usein tämä mainitaan kuitenkin vain oppiaineiden sisällä.

Unelmakoulu?!!

Meidän on tuotava koko elämä oppilaitemme ja opiskelijoitemme ulottuville kiinnostavana, konkreettisena ja koskettavana ja autettava salattujenkin polkujen äärelle. Jo paljon ennen lukiovaihetta! 

Sieltä löytyy silloin myös unelmien sateenkaaren pää, joka kantaa tulevaisuuteen.

Steinerkoulussa rakennetaan tulevaisuuden unelmia lapsillemme ja nuorillemme.

#8 "Kehu kakara päivässä"

Tämä on oikeasti äitini usein käyttämä slogan.  Allekirjoitan sen täysin. Mutta en kyllä taida osata toteuttaa sitä niinkuin haluaisin.  Mikähän on sen positiivisen palautteen antamisen vaikeus? Hyvän näkemisen ja sanomisen vaikeus?

Aiheellinen kehuminen kasvattaa itsetietoisuutta, itsearvostusta, itsetuntoa... nostaa rintaa rottingille... Minut on huomattu! Noi näkee mut oikeasti! Tää onnistui! Kannatti yrittää ja ponnistella!

Sillä ei sitä aina tiedä, ellei sitä joku sinulle kerro.

Huomenna oppilaat saavat käsiinsä kevätlausunnot steinerkoulussa. Toivon totisesti, että opettajat ovat käyttäneet tuhannen taalan paikkansa ja kehuneet lapsia ja nuoria onnistuneesta työstä.

"...Parasta, mitä aikuiset voivat tehdä lapsilleen, on opettaa heidät rakastamaan haasteita, kiinnostumaan virheistä ja jatkamaan aina oppimista. Tähän päästään kääntämällä kehumisten painopiste heidän työpanokseensa.Tuskin voimme liikaa kehua sitä, mitä lapsemme ovat saaneet aikaan harjoittelulla, itsensä likoonlaittamisella ja sitkeydellä."

http://www.educons.fi/kehumisen-taito/

Kyllä! Ahkeruuden hyvettä voimistamaan! Ja siihen kevätlausuntojen kehumiset pitää keskittää. Mutta on muutakin, mitä kannattaa vahvistaa. Sillä myönteisen palautteen voima on lähes mittaamaton.

http://www.slideshare.net/AnneliAlatalo/jumitilanteet 

Kehumisella on varmasti hurjasti hyviä terveysvaikutuksia.  Mielenterveyden kautta koko keholle. Kehumisella voidaan parantaa kokonais- ja kouluhyvinvointia.

"Hyvinvoinnin saavuttaminen vaatii muutakin kuin pahoinvoinnin poistamisen. Tarvitaan tietoista keskittymistä siihen, mikä kussakin on ehjää ja vahvaa, puutteiden korjaamisen lisäksi."

- Maria Jahodan 

Kehuminen liittyy läheisesti omien luonteenvahvuuksien tunnistamiseen. Hyvän näkemiseen itsessä. Tutustuin vastikään VIA (Values In Action) -mittariin, jonka tarkoituksena on kartoittaa lasten ja nuorten luonteenvahvuuksia. Niilo Mäki Instituutin Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erikoislehdessä on aiheesta kiinnostava artikkeli. Vaikka artikkelissa aihetta lähestytään lähinnä erityisoppilaiden näkökulmasta, siellä mainitaan myös:

Vahvuuslähtöinen ajattelu on tietenkin hedelmällistä myös niille, joiden koulunkäynti sujuu helposti. Jo pelkästään omien vahvuuksien tiedostaminen on voimauttavaa ja itsetuntoa kohottavaa, ja vahvuuksien uudenlainen käyttö voi kohottaa kenen tahansa suoriutumista.

http://bulletin.nmi.fi/article/via-vahvuusmittari-lasten-ja-nuorten-luonteenvahvuuksien-kartoitukseen/ 

Vahvuudet perustuvat hyveisiin, joista puhutaan myös opetussuunnitelmassa. Totuus, kauneus ja hyvyys, moraalisuuden sekä oikeudenmukaisuuden hyveet on ainakin mainittu. VIA -hanke pohjautuu kuuteen hyveeseen ja ne jakaantuvat 24 luonteenvahvuudeksi.  Jokaiselle jotakin! Ja monta! Tässä on vain voittajia!

Vaikka olen perus-testivastainen ihminen,  piti kokeilla ( www.viame.org). Mittari tunnisti samoja vahvuuksia kuin itsekin itsessäni. Olinkohan kuitenkaan tarpeeksi rehellinen itselleni?

Kiinnostavampaa oli tehdä testi 4.luokan päättävän poikani kanssa. Osa väittämistä oli vaikeita ymmärtää - syntyi hyvää keskustelua. Itsetietoisuuden pilkahduksia. Miten minä toimin? Millaisia luonteenpiirteitä minulla on? Tyytyväisyys jälkeenpäin. Nuorukainen oli samaa mieltä kuin mittari - ainakin melkein. "Muuten ihan ok, mutta kyllä mä aattelen, että ystävällisyys on mulla oikeasti korkeammalla sijalla".

Ehkä ne testit ei kerro kaikkea. Omat vahvuudet olisi opittava löytämään itse. Se on kumminkin pitkä tie.



Miten tämä kaikki liittyy sitten steinerkouluun?

No hyvinkin. Lainaan tässä uutta steinerkoulujen OPS-runkoa:

Steinerpedagogiikan tehtävänä on vaalia yksittäisen lapsen tervettä kehitystä ja auttaa jokaista löytämään omat ainutkertaiset kykynsä ja vahvuutensa, toteuttamaan itsessään olevat mahdollisuudet, sekä auttaa lapsia kehittämään taitoja, joita he tarvitsevat yhteiskunnassa.

- 2. Esiopetuksen tehtävä ja yleiset tavoitteet 

Nuorempien oppilaiden kanssa itsearviointitaitoja lähdetään kehittämään auttamalla oppilaita tunnistamaan vain vahvuuksiaan ja onnistumisiaan koulutyössä sekä tulemaan tietoiseksi työlle sovittavista tavoitteista. Opetusryhmän yhteistä arviointikeskustelua käytetään paljon, annetaan kiitosta ja osoitetaan, miten monenlaisin tavoin jokainen voi onnistua työssään. Ylemmillä luokilla oman oppimisen ja opintojen edistymisen tarkastelu voi olla analyyttisempää, mikä ohjaa oppilaita toimimaan yhä itseohjautuvammin. Myös tällöin opettajan on tärkeä kehittää oppilaiden keskinäistä arviointikeskustelua eli vertaisarviointia osana ryhmän työskentelyä. Näin oppilailla on mahdollisuus tulla tietoisiksi edistymisestään ja ymmärtää, miten itse voi vaikuttaa oppimiseensa ja koulutyössä onnistumiseen.

- Steinerkoulujen opetussuunnitelmarunko, luku 6.2.2

Täytyy huomioida että koulun arvioinnissa keskitytään nimenomaan oppimisen arviointiin, ei persoonan, ei temperamentin eikä muiden ominaisuuksien arviointiin.

Mutta se ei tarkoita, että oppilaan persoona ja luonne pitäisi häivyttää jonnekin taakse - ihan kuin sillä ei olisi merkitystä. Vahvuuksien tunnistaminen, niistä mainitseminen, niiden esille tuominen ja korostaminen on lapselle ja nuorelle tärkeä kokemus. Se on lahja, jonka voimme lapsillemme antaa. Sydämen sopukassa itävä ja kasvava voimavara.

Ja onhan niin, että tunnistaessaan omat vahvuutensa, sitä on herkempi havaitsemaan myös toisten vahvuuksia. Näkemään hyvän toisessa. Ja sitten sitä voi vaikka oppia kehumaan toisia heidän vahvuuksistaan. Se ei ole keneltäkään pois.