Tässä blogiprojektissa pohditaan ja kommentoidaan lyhyesti erilaisia asioita steinerkasvatuksesta.
Tavoitteena on käsitellä sata asiaa vähemmässä kuin sadassa vuodessa. Tänä vuonna 2019 vietetään steinerkasvatuksen 100-vuotisjuhlavuotta.
Pia Pale, Minna Mäkinen ja Katariina Niinistö keskustelivat rytmeistä steinerkasvatuksessa.
Steinerkasvattajat mainitsevat usein rytmin kertoessaan pedagogiikasta vanhemmille. Mutta mitä se rytmi oikein on? Ja miten se oikein liittyy kouluun?
Oikeastaan steinerkasvatuksesta ei voi edes puhua mainitsematta rytmiä. Niin kiinteästi se liittyy pedagogiikkaan. Steinerkoulussa sykkii monenlaisia rytmejä. Opettaja johdattaa oppilaat aamuisin yhteiseen rytmiin luokassa ns. rytmisen osan kautta aamun ensimmäisellä oppitunnilla. Asioita opitaan jaksoissa, jolloin päästään syventymään yhteen teemaan kokonaisvaltaisemmin pidemmän aikaa - jotta oppimisen rytmistä ei tulisi liian rikkonainen. Oppimisprosessi tapahtuu ideaalisti kolmen päivän rytmissä, jolloin aihetta syvennetään eri tavoin useampana päivänä. Steinerkasvatuksessa kiinnitetään myös paljon huomiota vuodenkierron rytmiin. Se tulee esiin koulujen ja päiväkotien juhlaperinteessä.
Tästä kaikesta sain ilon keskustella tamperelaisen steinerpedagogi ja erityisopettaja Katariina Niinistön kanssa. Tervetuloa mukaan kuuntelemaan!
Samassa lähetyksessä puhumme myös steinerkouluihin kohdistuvista ennakkokäsityksistä. Tällä kertaa aiheenamme on oppimisvaikeudet steinerkoulussa. Keskustelemassa Katariina Niinistö, Minna Mäkinen ja Pia Pale.
Mikäli sinulla on steinerkasvatukseen liittyvä aihe, josta haluaisit kuulla keskustelua, ota yhteyttä: pia.pale@steinerkasvatus.fi
Steinerkoulu on täynnä tradioita. Rippusta vaille sadassa vuodessa niitä onkin jo ehtinyt kertyä aikamoinen määrä. (Kyllä! Ensimmäisen steinerkoulun perustamisesta tulee vuonna 2019 kuluneeksi 100 vuotta!)
Mikä steinerkoulussa on traditiota? Mitä jää, jos traditiot poistetaan?
Steinerkoulun tunnistaa traditioistaan. Estetiikasta. Juhlista. Työtavoista ja -välineistä. Ne ovat ihania! Ne ilmentävät kauniisti steinerkoulun ja päiväkodin erityistä tunnelmaa, joka on ominaista kaikille steinerkouluille ja -päiväkodeille kautta maailman. Samalla niissä elää ja välittyy pedagogiikan perustavia asioita.
Välillä on vaikea erottaa pedagogisia perinteitä toisistaan. Siis niitä jotka ovat jossain vaiheessa syntyneet käytännön vaatimuksista ja sitten periytyneet opettajasukupolvelta toiselle - niistä pedagogisista toimintamalleista jotka ovat syntyneet alkuperäisestä pedagogisesta näkemyksestä.
Sillä nämähän ovat kaiketi eri asioita? Tai ainakin voivat olla?
Pahimmillaan tradition perusta on sen toteuttajalle täysin hämärtynyt. 'Koska tämä kuuluu steinerpedagogiikkaan' ei ole mikään kovin loistava selitys. Itseasiassa se on tosi huono. Parhaimmillaan pedagoginen traditio taipuu vuosien vieriessä yhä aina uusien oppilassukupolvien käyttöön. Aina uudistuneena, ajankohtaisena ja elinvoimaisena.
Steinerpedagogiikassa on hienoa juurikin se, että kaikella toiminnalla ja kaikilla tavoilla on olemassa mielekäs ja johdonmukainen pedagoginen peruste. Steinerpedagogiikkaan ei kuulu täyteleikki eikä mielivaltaisesti valittu toiminta. Kaikki mitä tehdään, palvelee yhtä suurta tehtävää: kokonaisvaltaista lapsen kehityksen tukemista. Myös ulkoiset traditiot.
Joillekin ihmisille nämä traditiot ovat hyvin tärkeitä. Heidän on vaikea nähdä steinerkoulua ilman värillisiä luokkia, goetheanisia kulmia, neulottuja huilupusseja. Mutta vaikka tradioihin voidaan tukeutua, niin nostalgiassa ei kannata jäädä elämään. Ulkoisista muodoista ja tavoista ei saa tulla kankeita kaavoja. Joskus hiukan huvittaa, kuinka uskollisesti eri puolilla maailmaa steinerkouluissa on käytössä samat jutut. Voisiko joku lanseerata jotakin uutta ja omaa - vai onko turha lähteä keksimään pyörää uudelleen?
Voimakas traditio tekee steinerkoulun uudistamisesta välillä haasteellista ja varmastikin hyvin hidasta. Jos ja kun joku tekee toisin - niin heti joku on kysymässä: onko se sitten enää steinerpedagogiikkaa? Muutoksen tekijän on osattava perustella toimintansa - jopa paremmin kuin perinnettä noudattavan. Tosin, kun uusi toimintatapa on sitten toteutettu pari kertaa - niin sitä on tehty 'aina' (hiukan kärjistäen). Tämän päivän steinerpedagogiikka elää ihan erilaisessa maailmassa kuin 100 vuotta sitten. Jopa ero parin kymmenen vuoden takaiseen maailmaan on huima. Mutta moni perusasia on silti sama...
Sitä todellakin sietää miettiä, että mitä jää, kun ulkoiset traditiot poistetaan? Oppilas ja opettaja. Oppilaan ja opettajan välinen suhde. Oppilaan ja opettajan välillä tapahtuva vuorovaikutus. Oppilaiden välillä tapahtuva vuorovaikutus.
Steinerkoulu voi toimia plataanipuun alla, slummissa, jurtassa... Steinerkoulun tärkein oppimisympäristö on opettaja, opettajan luoma sosiaalinen tila, jossa opitaan. Siinä tilassa tapahtuu kasvatuksen taide. Kouluvuosien edetessä kaikki oppilaat osallistuvat yhä aktiivisemmin yhteisen sosiaalisen tilan - yhteisön - hoitoon.
Kun se on kunnossa, kaikki muu onkin sitten huikeata ekstraa. Ja siitä on hyvä ponnistaa tulevaisuuteen.
"Maailman steinerkouluissa - 90 vuotta steinerpedagogiikkaa"
Tässä filmi- ja kuvakoosteessa näkyy riemastuttavalla tavalla steinerkoulujen traditiot - kuinka ne näkyvät maailman erilaisiin kulttuuritraditioihin sulatuneena.
Filmin on koostanut Steinerkasvatuksen liitto vuonna 2009
Steinerkouluja ei olisi olemassa ilman kansalaisaktiivisuutta.
Joka ikinen steinerkoulu ja -päiväkoti tässä maassa - ja maailmassa - on tarvinnut syntyäkseen joukon aktiivisia ihmisiä, jotka ovat todella tahtoneet! Jokainen koulu ja päiväkoti on tahdonilmaus: Me haluamme muuttaa yhteiskuntaa meille paremmin sopivaksi paikaksi, me haluamme lapsillemme jotakin muuta, me haluamme lapsillemme steinerkoulun!
Jokainen steinerkoulu ja -päiväkoti tarvitsee toimiakseen riveihinsä aktiivisia ihmisiä. Sellaisia, jotka ovat kiinnostuneet sen hyvinvoinnista ja tahtovat tehdä yhdessä toisten kanssa työtä koko yhteisön eteen. Joku voi kuvitella, että steinerkoulut ja -päiväkodit kerran käyntiin pyörähdettyään tulevat toimeen pelkällä palkatulla henkilöstöllä - niillä palavasydämisiillä ja innokkailla.
Onko ihan niin? Edelleen tarvitaan ihmisiä, jotka tahtovat koulua niin paljon, että laittavat lapsensa sinne. Tarvitaan myös ihmisiä jotka tahtovat olla osa kansalaisaktiivisuudesta syntynyttä yhteisöä. Sillä steinerkoulu antaa mahdollisuuden myös meille vanhemmille.
Me tahdomme, että meidän lapsistamme kasvaa aktiivisia kansalaisia. Sellaisia, jotka tarkastelevat yhteiskuntaa kiinnostuneesti ja ottavat paikkansa sen toiminnassa. Sellaisia, jotka ajattelevat itse, punnitsevat omat ratkaisunsa vastuullisesti, sellaisia jotka eivät jää tuleen makaamaan... Ja mikäs silloin toimii paremmin kuin oma esimerkki?
Steinerkoulu ei vain ole kansalaisaktiivisuutta - se myös luo sitä.
Steinerpedagoginen opetussuunnitelmarunko, luku 2:
Steinerkoulun olemassaolo itsessään on ruohonjuuritason kansalaisaktiivisuutta. Myös koulun ensisijaisena pyrkimyksenä on synnyttää aktiivista toimijuutta ja tulevaisuuden maailman rakentajia, eikä pelkästään järjestelmään sopeutujia ja vallitseviin oloihin mukautujia. Kasvatus ja opetustyö ovat yhteiskunnallista toimintaa, jonka tavoitteena on vastuullinen osallisuus.
Nyt kun puheena on taas valinnaisuuden lisääminen koulutuksessa - nyt ajankohtaisimpana tulevat lukiokokeilut, niin puhutaanpa sitten siitä. Valinnaisuudesta ja yleissivistyksestä.
Ylen ansiokkaassa aamuhaastattelussa tänään Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe ja OAJ:n erityisasiantuntija Olavi Arra lausuivat monia sellaisia ajatuksia valinnaisuudesta ja yleissivistyksestä, joihin yhdyn mielelläni. Kannattaa kuunnella!
Koko valinnaisuuden ajatus on minusta ristiriitainen. Missä kohdassa tehty valinta on ratkaiseva? Steinerkouluihmisenä ajattelen, että jo kouluvalinta on merkitsevä. Valitsemalla koulun valitsen tietyn tarkkaan harkitun kokonaisuuden, oppimisympäristön, työtavat lapselleni moneksi vuodeksi eteenpäin.
Onko oma lapseni kypsä valitsemaan koulussa tehtäviä asioita muuten kuin sosiaalisen tilanteensa, tykkäämisiensä, laiskuutensa mukaan? Osaako hän ajatella ala/yläkoululaisena vielä yhtään nenäänsä pidemmälle? Tämä on tietysti yksilöllistä. Omien lasteni kohdalla sanon suoraan, että moni juttu olisi jäänyt kokeilematta ja kokematta, jos se olisi pitänyt erikseen valita.
En haikaile renesanssi-ihmisten perään, mutta kammoksun putkinäköä, yksipuolisuutta, kapeata viipaletietoutta yleiskuvan kustannuksella.
"Tieto ei ole sivistystä. Sivistys on ihmisenä olemisen moraalisia ominaisuuksia ja niitä kypsyttämään tarvitaan yhteisöllisyyttä, vastuullisuutta, hyvän ja huonon erottamista toisistaan..."- Laura Kolbe Yle:n haastattelussa 8.3.2016
Valinnaisuus oppiainetasolla tuntuu keinotekoiselta. Maailma ei ole oppiainejakoinen. Paljon järkevämpi ajatus on tehdä valintoja oppiaineiden ja opetuksen sisällä. Myös siten olisi mahdollista "tukea opiskelumotivaatiota, kehittää oppilaan osaamista kiinnostuksen suunnassa ja kartuttaa valintojen tekemisen taitoja" - kuten nykymuotoista valinnaisuutta perustellaan.
Monipuolinen ihminen
Steinerkouluissa on huomattavan vähän valinnaisuutta. Ratkaisu perustuu ajatukseen ihmisen monipuolisuudesta - tekemällä, kokeilemalla ja opiskelemalla monia erilaisia asioita ja taitoja laajennetaan lapsen ja nuoren minäkuvaa, eikä opiskelu kavennu yksipuolisuuden vahvistamiseksi.
Asiat, jotka eivät heti tunnu kutsuvilta, saattavat muuttua sellaisiksi aiheeseen paremmin tutustuttaessa.
Steinerkoulun ideaan liittyy laaja yleissivistys, mikä tarkoittaa myös laajaa kykyisyyttä.
Steinerkoulun opetussuunnitelman runko, luku 3:
Steinerpedagoginen sivistyskäsitys painottaa sekä ns. sydämen sivistystäettä ekologistasivistystä. Kokonaisvaltainen sivistystulkinta sisältää niin ihmisen eettisen sisäisen tilan ja asenteen sekä erilaisen inhimillisen, sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman kartuttamisen. Opetuksella pyritään myös vastaamaan yhteiskunnallisiin muutoksiin ja reagoimaan ajankohtaisiin tilanteisiin.
Lukiokoulutuksen tehtävänä on laaja-alaisen yleissivistyksen vahvistaminen. Lukiokoulutuksessa yleissivistys koostuu arvoista, tiedoista, taidoista, asenteista ja tahdosta, joiden avulla kriittiseen ja itsenäiseen ajatteluun pystyvät yksilöt osaavat toimia vastuullisesti, myötätuntoisesti, yhteisöllisesti ja menestyksekkäästi. Lukioaikana opiskelija hankkii olennaista ihmistä, kulttuureja, luontoa ja yhteiskuntaa koskevaa tietoa ja osaamista.
Ajattelen, että ihmisyys on koko ajan vain tärkeämpi asia pitää mielessä. Se jää yleisessä kasvatuskeskustelussa arvona jonnekin digiloikkien ja ilmiökeskeisyyden puristuksiin. Tai kokonaan unohduksiin.
Ihmisyys on niin perusjuttu, ettei sitä aina huomata puolustaa. Ja puolustusta se nykyään tarvitsee kun päätöksiä ohjaa entistä enemmän taloudelliset realiteetit. Kun ihmisiä jaetaan yhä hanakammin erilaisin ryhmiin ja kategorioihin, joilla on erilaisia oikeuksia.
Ihmisyys ja inhimillisyys. Mikä on tärkeämpää lastemme kasvatuksessa? 'Face to face' kohtaamisen taito ei ole itsestäänselvyys. Toisen ihmisen kunnoittaminen sellaisena kuin hän on - ei ole itsestäänselvyys. Ei tarvi kuin selailla hetki mediaa, niin tämä on ihan selvää. Totuus, kauneus ja hyvyys arvoina ovat yhteiskunnassamme tuupattu takaseinän 'löytölaariin' - josta vain harvat osaavat niitä etsiä...
No, mikäs vertaus tuo nyt oli? Onko steinerkoulu mielestäni 'yhteiskunnan löytölaarissa'? Ehkäpä onkin. Mutta sinne voi rohkeasti kurkistaa ja katsoa, että mitä sieltä löytyy. Voi vaikka yllättyä. Positiivisesti. Tämä blogini koittaa tietenkin osaltaan kammeta steinerkoulua eturintamaan, jonne se aatteidensa puolesta kuuluu.
Minusta steinerkoulussa on hienoa muunmuassa se, että arvot ovat koko ajan oikeasti opetuksessa sisällä, ne eivät jää opetussuunnitelman sivuilla olevaksi sanahelinäksi. Opettajan työn pohjavirtana ei ole pelkän asiasisällön välittäminen vaan sen sisällön käyttäminen ihmisyyteen kasvattamisessa.
Steinerpedagoginen opetussuunnitelmarunko, luku 2
Koulun tehtävänä on ihmisyyteen kasvu. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea kykyä kunnioittaa toisia ihmisiä, luontoa ja itseä. Ihmisenä kasvaminen on varsinaisten arvojen eli totuuden, kauneuden ja hyvyyden toteutumista. Steinerkoulun kehittämistyössä lähdetään siitä, että totuudellisuus, esteettisyys ja eettisyys ovat ihmisen sivistysominaisuuksia ja hyveitä, joita kasvatuksella ja opetuksella pyritään tietoisesti vahvistamaan.
Steinerkoulussa antiikin filosofian klassiset arvot totuus, kauneus ja hyvyys painottuvat eri-ikäisten opetuksessa. Erityisesti pienen lapsen kasvulle on tärkeää perusluottamuksen tunne ja kokemus siitä, että maailma on hyvä. Lapsuus on luontaisesti myös toiminnan, leikin ja tekemisen aikaa, ja nimenomaan teoissa pyrimme hyvyyteen. Hyvyyteen kasvamisessa on suurelta osin kyse toisten huomioimisesta, vuorovaikutuksesta ja sosiaalisista kyvyistä ja teoista. Rudolf Steinerin* mukaan hyvää voidaan tehdä aidosta rakkaudesta hyvää kohtaan. Alaluokkien oppilaille on tärkeätä saada vahva tuntuma maailman kauneudesta, siksi opetussuunnitelmassa ja menetelmissä korostuu taide. Erityisesti murrosiästä alkaen voimistuu omakohtainen ajattelu, joten yläluokkien pyrkimyksenä on painottaa erityisesti totuudellisuutta, arvostelukyvyn kehitystä ja ajattelun johdonmukaisuutta. Steinerpedagogisessa kasvatustraditiossa korostuu moraalisen hyveen kehittäminen kasvatuksen tärkeimpänä tehtävänä. Taloudellisen ja mitattavan tehokkuuden sijaan kasvatus ja opetus suunnitellaan edistämään moraalisuuden ja oikeudenmukaisuuden hyveitä.
Mutta se sisältää suuren ajatuksen ja useammankin.
Ensinnäkin, että steinerkasvatuksessa kunnioitetaan lapsen yksilöllisyyttä - ajatuksella 'tule sellaiseksi kuin olet'. Joskus steinerkoulun luokanopettajan työtä on verrattu puutarhurin hommaan. Palstalla (luokassa) on monenlaisia taimia ja opettajan tehtävä on muokata (oppimis)ympäristö jokaiselle sopivaksi. Sillä onhan se selvää, että vaikka porkkanalla ja herneellä on paljon yhteisiäkin tarpeita - niin on joitakin ihan omiakin. Minä olen aina pitänyt tästä kuvasta. Se kertoo myös steinerkoulunopettajan tehtävästä paljon.
Toiseksi, että kaikki - paitsi opetettava aines, myös opettamisen tapa ajatellaan aivan täsmälleen lapsesta käsin. Miten tämä asia tuodaan luokkaan lapsen ulottuville, niin että se parhaiten puhuttelee lasta, että sillä on vasteensa lapsen maailmassa. Oikeastaan tämä 'one liner' kertoo sen, että steinerpedagogiikassa ei opetettavaa ainesta ajatella pelkästään ulkoisten tarpeiden mukaan. Lapsen tarpeet ovat tärkeät - elleivät tärkeimmät.
Opetussuunnitelmarungin teksti on tässä varsin selventävä:
Steinerpedagoginen opetussuunnitelmarunko, luku 2
Steinerpedagogiikka on lapsilähtöistä. Steinerpedagogisessa ihmiskäsityksessä jokainen lapsi nähdään ainutkertaisena ja yksilöllisenä minuutena. Lapsilähtöisyys määritellään pyrkimyksenä ymmärtää lasta ja ihmistä sekä haluna rakentaa lasta aktivoiva opetus sen mukaan, mitä lapsen ja nuoren kehitysvaiheista tiedetään ja voidaan havaita. Lapsilähtöisyydellä ei tarkoiteta lapsijohtoisuutta eikä myöskään lapsen itsensä varaan jättämistä. Lapsuutta pidetään ainutlaatuisena ja suojeltavana ikävaiheena. Ajatus on, että kasvatuksen ja opetuksen käytännöt perustellaan lapsesta käsin. Lapsuuden kunnioittamiseen sisältyy oppilaan henkisen vapauden kunnioittaminen. Lapsia ei kasvateta ennalta määrättyyn standardimuottiin.
