#13 Steinerkoulun markkinointi

Olen vuosien mittaan miettinyt steinerkoulun markkinointia monet kerrat. Ollut mukana palaverissa jos toisessakin, joissa on mietitty missä ja mikä se kultamunia muniva hanhi on. Onko steinerkoulu maailman tarkimmin varjeltu salaisuus, kun siitä ei enempää tiedetä?

Joskus johonkin palaveriin olen tehnyt tällaisen aloituksen:



Kaikki nuo aiemmat palaverit kiteytyivät tähän viimeisimpään, jossa oli puhumassa Jyväskylän steinerkoulun opettajille ja hallitukselle Aava&Bangin luova johtaja Mikko Kalliola.

Mikko Kalliolan paikoin maaninenkin esitys osui ja upposi. Kaikkihan on loppujen lopuksi todella yksinkertaista.... Vai onko?

Mikko Kalliola vauhdissa.

Mitä on markkinointi?

Kalliolan määritelmä: Markkinointi on sitä miten asiakkaita saadaan ja miten ne pidetään. Asiakas on se, jolla on jokin asia, johon me voimme vastata. Asiakkaat saadaan lupauksella ja ne pidetään ihan vaan pitämällä se lupaus.

Eli miten tämä kääntyy koulumaailmaan. Joskus kuulee puhuttavan paheksuvalla äänellä, että vanhemmat ovat ottaneet asiakkuussuhteen kouluun. Asiakkaan, joka on aina oikeassa. Harrastavat koulushoppailua, hyi kauhia. Mutta oikeasti on vain vanhempia, jotka haluavat lapselleen parasta. Ja se mikä on kenenkin mielestä se paras, luonnollisestikin vaihtelee.

Steinerkoulun lipunkantajana en voi paheksua valinnan vapautta.  Eräs steinerkouluisä tiivisti: Mikä on pienin yhteinen nimittäjä steinerkoululaisten vanhempien kesken? He kaikki ovat käyttäneet keskimääräistä enemmän aikaa kouluvalinnan tekemiseen. He ovat kaikki etsineet vaihtoehtoa...

Se on se asia johon steinerkoulu voi vastata...

Steinerkoulussa ei ole olemassa sitä kaikille samaa yhtä asiaa, jonka takia koulu valitaan. Erilaisissa kyselyissa on todettu, että steinerkoulu on vaihtoehto monesta eri syystä. Eri syiden yhdistelmistä. Toisten mielestä varhainen kielten opetuksen aloitus on se juttu, jollekulle ikakausiopetus, jollekin toiselle yhteisöllisyys ja seuraavalle ihan jokin toinen asia. Tässä blogiprojektissa käsittelen varmaan useimpia noista asioista.

Kertoessamme steinerkoulusta, annamme lupauksia, luomme odotuksia. Meillä on paljon hyviä juttuja joista voisimme kertoa enemmän ja isommalla äänella. Sellaisia, mitkä saattavat olla koulujen väelle niin tavallisia, ettei tule mieleenkään että niissä nyt mitään ihmeellistä olisi.

Mutta kun viesti - lupaus - on saatu eteenpäin - on sitten todellinen tehtävä pitää se. Ihmiset suhtautuvat lupauksen pitämiseen intohimoisesti. Tietenkin! Rikottu lupaus on kauhun paikka. Ja huonoa mainosta. Tässä kohtaa viimeistään tullaan siihen, että koulun ja päiväkodin markkinointi on koko yhteisön juttu. Henkilökunnalla ja hallituksella on vastuunsa siinä, että lupaukset pidetään.

Sisäinen loiste

Vanhakantainen ajatus on, että steinerkoulun kyllä löytävät ne, jotka sinne oikeasti haluavat. No jaa, kyllä jonkinlainen markkinointi on ihan hyvä juttu tässä maailmassa. Kaikista parasta markkinointia olisi sisäinen loiste.

Tarkoitan sitä, että koulun oma väki, koulun sisäpiiri, on niin innoissaan siitä mitä siellä tehdään - että puhuu siitä lakkaamatta kaikille vastaantulijoille. Oikeastaan sisäinen hehku muuttuu loisteeksi siinä vaiheessa kun viesti menee eteenpäin lähipiirille - kummeille, mummoille, työkavereille, naapureille, kavereille. Ja kun he laittavat viestiä eteenpäin, valo vaan lisääntyy.

Mitään hehkua ei synny ilman substanssia. Aatteellista ja metodista substanssia steinerkouluista ja -päiväkodeista löytyy. Myös ihmisten välinen kemia tulee saada kohdilleen, jotta kipinä syttyy.

Nykyään on niin helppo kertoa laajemminkin siitä mitä meillä tapahtuu. Muuallakin kuin kaupan kassalla. Siis somessapa tietenkin. Steinerkoulut ovat ottaneet ensi askeleensa some-maailmassa - nyt tarvitaan vielä buustia koko porukan omaan some-etikettiin: Jaan ja kommentoin, kerron, että tää on musta hyvä juttu ja että oon tosi tyytyväinen.

No miten Jyväskylän steinerkoulu rupesi tekemään sisäistä loistettaan näkyväksi?  Koulun blogissa, kurkatkaa tästä!

#7 Tarinallisuus steinerkoulussa - steinerkoulun tarina

Tarinallisuus hyppää esiin taas joka tuutista. Ihmisen ikiaikainen tarve tarinoille on valjastettu niin markkinoinnin kuin johtamisenkin välineeksi. Sillä se tiedetään nyt tutkimustuloksinkin - tarinat vetovat ihmisen sisimpään, ne jakavat arvoja ja muokkaavat asenteita. Samalla ne välittävät tietoa ja opettavat.

Tässä asiassa steinerkoulu on enemmän kuin ajan hermolla. Steinerkoulun brändiin kuuluu tiiviisti tarinallisuus. Sillä mitä muuta on mielikuvaopetus kuin tarinankerrontaa? Ja vieläpä hyvän tarinan - sellaisen jota voi katsella mielessään kuvina - ja joka sisältää paikoilleen aseteltuna mieleen jäävää tietoainesta.

Muistettavan aineksen opettamisessa ja opettelemisessa tarinalla on mahtava voima. Tarina takertuu mieleemme, laittaa aivot töihin. Huomaamatta ajatukset työskentelevät tarinan parissa. Kukapa ei olisi huomannut pohtivansa hyvän kirjan tai elokuvan tarinaa vielä kauan jälkeen päin?

Steinerkoulussa tarinaa työstetään ihan tietyllä kaavalla. Ensin kuunnellaan ja 'katsellaan' mielessä opettajan kertomaa kertomusta. Seuraavana päivänä oppilaat kertovat tarinan uudelleen. Kuka nyt mitenkin hahmottaa asioita. Kohokohtien, yksityiskohtien, tunnelman kautta tai sitten uskollisesti aikajanaa pitkin. Pitkän kaavan mukaan edetessä vielä kolmantenakin päivänä tarina nostetaan esiin - nyt sitä käsitellään jo analyyttisemmin. Yöt välissä eivät ole ollenkaan merkityksettömiä. Tarina tarvitsee aikaa kasvaakseen ja löytääkseen yhteyksiä toisiin tarinoihin.*

Historianopetus on yhtä tarinan kerrontaa. Maailman tarinan, josta me jokainen olemme osa. Minkälaiseen näköalattomuuteen ajammekaan tulevaisuuttamme, jos historianopetuksesta leikataan? Itseasiassa voisi kysyä millaisessa näköalattomuudessa elämme jo? Ihminen, jolla ei ole historian tajua, ei ole tajua siitä, että kaikella on tarinansa. Hän näkee vanhaa sairasta ihmistä katsoessaan vain vanhan sairaan ihmisen. Mutta vanhalla ihmisellä on tarina. Ja minäkin olen osa sitä tarinaa. Jotenkin ostan sen ajatuksen, että mitä lyhyempi perspektiivi ihmisellä on ajassa taaksepäin - niin sama pätee myös eteenpäin. Ei voi olla kovinkaan tulevaisuusorientoitunut, ainakaan rakentavasti, ellei tunne mennyttä.

Tarinat kertovat ollutta, mutta myös luovat tulevaa. Suomen 100-vuotisjuhlan lähestyessä kansakuntaa kehoitetaan kertomaan uudelleen ja uutena Suomen tarinaa. Suomen tulevaisuuden tarinaa. Sama meidän pitäisi tehdä steinerkouluiikkeessä, joka sekin täyttää tuotapikaa 100 vuotta. Steinerkoululla on huikea tarina. Kuinka se jatkuu? Sen luomiseen tulisi käyttää paljon mielikuvavoimia. Ajattelua, tunnetta ja tahtoa.

Meidän täytyy olla paitsi tarinankertojia, myös tarinantekijöitä.

Steinerkoulun opetussuunnitelman runko 2016:

2.3 Oppimiskäsitys 
Oppiminen on erilaista eri ikäkausina. Alkuopetuksessa hyödynnetään hyvin paljon mielikuvaoppimista, kun taas ylemmille luokille ja lukioon siirryttäessä opetuksessa painottuu enemmän oppisisältöjen tietoaines. 

*) Opetussuunnitelmarungosta löytyy kaksi seuraavanlaista esimerkkiä siitä miten tarinoita käytetään opetuksessa:

Esimerkiksi kirjaimet syntyvät opettajan mielellään itse keksimistä tarinoista. Esimerkiksi S-kirjain voi syntyä sisiliskostaja K-kirjain kuninkaanpojasta. Yhtenä päivänä opettaja kertoo vaikkapa kansansadun, jossa seikkailee kuninkaanpoika. Seuraavana päivänä joku oppilaista kertoo sadun uudelleen ja opettaja kuvaa eloisasti kuninkaanpoikaa. Seuraavissa vaiheissa piirretään kuninkaanpoika, katsotaan miten sanan alkukirjain kirjoitetaan, tehdään se käsillä ilmaan tai kuljetaan jaloilla sama muoto luokan lattialla. Liikemuoto tiivistetään piirrokseksi, josta lopulta muotoutuu K-kirjain. Omaksuessaan elämyksellisesti kirjaimia lapsi käy samalla ihmiskunnan kehitystien kuvakirjoituksesta kirjaimiksi (Dahlstöm & Teräsvirta 2014) .
Lisäksi alaluokilla on kertomusaineisto, joka alkaa kansansaduilla ja muuttuu lopulta varsinaiseksi historian opetukseksi. Oppilas vahvistaa mielikuvitustaan luomalla sisäisiä kuvia.  

Tyypillisesti esimerkiksi perusopetuksen keskivaiheilla historian oppitunnin kulku voi edetä esimerkiksi seuraavanlaisesti: Ensin palautetaan mieleen edellisenä päivänä opiskeltu asia. Oppilaat kertovat, miten ovat sisäistäneet asian ja mitä kysymyksiä siitä on mahdollisesti herännyt. Sitten opettaja tai joku oppilaista kertoo uuden käsiteltävän aiheen suullisesti ja mahdollisimman elävästi kuvaillen ja tarinanomaisesti. Kuuntelemisen jälkeen oppilaat voivat kysellä ja keskustella sisällöistä. Lopputunnista oppilaat piirtävät, maalaavat, muovailevat tai esimerkiksi suunnittelevat vihkotekstiä. Opetus tapahtuu siis niin sanotulla yön yli -rytmillä, jolla pyritään vahvistamaan asioiden sisäistämistä. Jokaisella oppitunnilla pyritään käyttämään ajattelua, tunnetta ja tahtoa. Oppitunnilla on myös oma rytminsä kuuntelemisen (ns. sisäänhengittämisen) ja tekemisen (ns. uloshengittämisen) välillä.  

Blogin kuva: B2C